6.1.2013

Brunssi meillä

Sunnuntaiaamu tuoksui kahvilta, vastapaistetulta leivältä ja tuoreilta hedelmiltä. Kokoonnuimme porukalla meille viettämään sunnuntaibrunssia. Jokainen toi pöytään oman ihanan panoksensa - kiitos kaikille! 

Sofia oli taikonut suussa sulavan mango-valkosuklaa-juustokakun. Kuvassa se muistuttaa epäilyttäväsi Pac-Mania :) Itse leivoin aamulla kaksi pellillistä focacciaa tällä reseptillä. Toisesta pellillisestä tein gluteenittoman version korvaamalla normivehnäjauhot puhtailla kaurajauhoilla.
Suolapaloina pöydässä oli myös mielenkiintoisia taiwanilaisia sushi(?)nyyttejä. Koska emme ihan ymmärtäneet pakkausselostetta pussinkyljestä, sai Annemari toimia uhkarohkeana koemaistajana. Nyytit todettiin hyviksi ja syötäviksi. Kuori on selvästi merilevää ja veikkaamme, että täyte on tehty riisijauhoista.
Yhdessä herkuttelu parassta! Vuoden alun kunniaksi sovimmekin, että brunsseilusta tehdään tapa. 

Hehe, meidän pikkukeittiö oli brunssin jälkeen ihan täynnä tiskiä. Onneksi selätimme tiskivuoren yhdessä Janin kanssa. Seuraavaksi on kyllä toisten vuoro hostata! :)

 Nyt kömmin ruokanokosille, kaikista herkuista onnellisena...



2 kommenttia:

  1. Missä ihmeen välissä ehdit blogata tämän tänne :D Maailman nopein Veera!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hehe, harvoin olen kuullut määrettä "maailman nopein" käytettävän mun nimen kanssa samassa lauseessa! Thänks!

      Poista

Voit kommentoida ajatuksia omalla nimelläsi, kirjautuneena käyttäjänä tai anonyyminä.