19.10.2012

Luksuselämää opintotuella?







Opintotuki on pieni, mutta silti sen avulla voi elää. Se tarkoittaa sitä, että tulee karsia joistain asioista ja panostaa oikeasti tärkeisiin asioihin.

Opiskelujeni alussa päätin, etten ota opintolainaa. Kun valmistun, haluan aloittaa puhtaalta pöydältä, enkä ensimmäisenä alkaa lyhentämään lainaa (jonka korot ovat kyllä kohtuulliset). Päätin keksiä keinot sellaiseen elämään, että Kelan antama tuki jelppaisi minut yli opiskeluaikojeni. 

Ensinnäkin kiinnittämällä huomiota pieniin asioihin, pärjää mainiosti tuolla 468 eurolla kuukaudessa

Tässä TOP20 lista arjen huomioista, joita olen opiskeluvuosien aikana tehnyt siitä, miten pärjäät mainiosti ilman lainanottoa tai isin kukkarolle menemistä:

1. Valitse asumismuotosi.
Yhdessä asuminen tulee usein edullisemmaksi kuin yksiön vuokraaminen. Jollet halua muuttaa oman kullan kanssa yhteen, voi soluasuminen olla hyvä vaihtoehto. Itse olen asunut tosi onnistuneesti (ja edullisesti) kämppisten kanssa. Tärkeää yhteiselossa on vain sopia yhteisistä pelisäännöistä heti alussa, niin vältytään suuremmilta kriiseiltä.

2. Pyöräile.
Taita matkasi mahdollisimman paljon pyöräillen, vältä auton omistamista tai julkisten käyttämistä. Itse poljen maaliskuusta marraskuuhun kaikkialle.

3. Kilpailuta puhelinliittymäsi.
Tarkista puhelinlaskusi. Itselläni on tapana lähettää kuukaudessa paljon viestejä, mutta puheminuutteja ei kerry niin paljoa. Vaihtamalla liittymätyyppiä huomasin, että säästin kuussa useita kymppejä puhelinlaskussa.

4. Surffaa naapurin netissä.
Näin ei varmaan saisi sanoa, mutta tsekkaa voitko käyttää naapurin langatonta nettiä. Ole kuitenkin tarkkana tietosuojasta. Nykyään oma nettiyhteys ei ole välttämätön, sillä suuremmissa kaupungeissa on paljon asukkaille avoimia langattomia verkkoja tarjolla – julkisissa tiloissa ja kahviloissa.

5. Luovu telkkarista.
Jos vanhempien luona asuessasi olit tottunut televisioon ja sinulla ei sellaista ole omaan kämppään muuttaessasi, ei se mitään. Älä hanki turhaan telkkaria. Kaikkia katsomisen arvoisia ohjelmia sekä leffoja pystyy katselemaan netistä, läppäriltä. Lisäksi vältyt tv-lupamaksuilta.

6. Kaikkea ei tarvitse olla heti.
Kodin sisustuksen ei tarvitse koostua heti ensi alkuun Kartellin tuoleista ja Eero Aarnion lampuista. Kolua sukulaisten vintit aarteiden varalta, älä myöskään pelkää Ikean löytönurkkaa. Keräile rauhassa omaa kotia kasaan ja uskalla yhdistellä halpista ja luksusta.

7. Hyödynnä opiskelija-alennukset. Aina.
Paitsi junassa tai bussissa, niitä kantsii kysyä aina ihan joka paikassa. Monessa kahvilassa, ravintolassa ja putiikissa on opiskelija-alennuksia, vaikkei niitä isosti mainostetakaan. – Ja vaikkei aleja olisikaan, kannattaa silti kysyä.

8. Löydä ilmaista kulttuuritarjontaa.
Sitä on paljon tarjolla, se pitää vain löytää. Jos haluat festareille ilmaiseksi, tarjoudu vapaaehtoiseksi työvoimaksi festariorganisaatiolle. Saat ilmaisen sisäänpääsyn, ruuat ja koet festarit aivan uudesta vinkkelistä.

9. Ole monessa mukana.
Kannattaa olla aktiivisesti mukana monessa, kuten vaikkapa oman opiskelijajärjestöjen toiminnassa. Paitsi, että kuulet uusimmat uutiset & juorut ensimmäisenä, saat usein myös ilmaiset sisäänpääsyt suurimpaan osaan opiskelijabileistä ja kaupungin baareista. Tutustut myös ihmisiin, joista saattaa tulla uusia ystäviä tai tulevaisuuden kollegoita.

10. Käy arkena leffassa.
Jos haluat välttämättä mennä Finnkinon monopoliin elokuviin, kannattaa se tehdä arkisin ja päiväsaikaan – tai sitten Superpäivinä.

11. Uskalla olla alehiiri.
Usko pois, ei ole ainoastaan eläkeläisten etuoikeus olla alennustuotteiden perään. Etenkin kosmetiikan hankinnassa kannattaa hyödyntää isoja alennusmyyntejä sekä ilmaisia näytetuotteita. Myös isommat pakkauskoot tai kaksi yhden hinnalla -tarjoukset kantsii tsekata. Uhreiluvaatteiden ja muiden kausivaatteiden suhteen suosittelen myös tähtäämään alennusmyynteihin. On sanomattakin selvää, että kaiken maailman plussa- ja bonustarjoukset kuuluu opiskelijankin osata hyödyntää.

12. Vaatteiden hankinnassa vältä uusien rohmuamista joka kauden välein.
Vaihtele vaatteita ystävien kanssa ja löydä oman vaatekaapin perukoille unohtuneita helmiä.

13. Myy turhia tavaroita kirpparilla.
Etenkin muuton yhteydessä on helppoa käydä roinamäärää läpi kriittisin silmin. Usein tavaraa, jonka voi laittaa kiertoon, löytyy monta laatikollista.

14. Syö fiksusti.
Opiskelijaravintoloissa kannattaa käydä syömässä lounas, sillä se on todella edullinen ja monipuolinen. Kiinnitä kuitenkin huomiota siihen, minkä ravintolan valitset. Samalla hinnalla saa hyvin monen tasoista ruokaa. Osa opiskelijarafloista käyttää ruoassa runsaasti lisäaineita, mausteita, suolaa ja halpoja raaka-aineita. Turussa laadukasta ruokaa saa esim. Kasviskeitaasta ja useimmista Unican paikoista.

Muuten kannattaa kokkailla kotona. Mikäli haluat luksuksempaa ruokaa, järjestä ruokailta ystävien kanssa – jokainen tuo jotain tai osallistuu kuluihin.

15. Baari-iltoina etkoile kunnolla ja baarissa tsekkaa hinnat kahdesti.
Opiskelijabudjetti paukkuu helpolla juhlimisen takia yli äyräiden. Jollei ilmaisen viinan bileitä ole juuri nyt tiedossa, kokoa hyvä kaveriporukka ja etkoile kotona. Pyri pääsemään baariin ilmaiseksi sisään (tuttu poke, ennen 23 sisään, nimi listalla tai sitten yksinkertaisesti valitse baari, jonne ei tarvitse maksaa sisäänpääsymaksua). 

Silloin, kun oma budjettini on tosi tiukilla, tilaan baarissa kaveripiirissäni jo käsitteeksi nousseen kuskidrinkin = karpalomehua, soodaa ja limeä. Hyvää ja raikasta, eikä seuraavana päivänä pää särje.

16. Anna asuntosi vara-avain ystävälle.
Olen saanut todeta, että isännöitsijän soittaminen ovea avaamaan keskellä yötä on melkoisen kallista puuhaa – varsinkin, jos sattuu olemaan hajamielinen luonne ja unohtelee avaimia jatkuvasti vääriin paikkoihin. Siksi, tee itsellesi palvelus, ja anna vara-avain kämppääsi hyvälle ystävälle tai vaikkapa naapurille. Näin säästät selvää rahaa etkä saa murhaavia katseita yö-kolmelta heräteltyltä isännöitsijältä.

17. Postita joulukortit ajoissa.
Moni muukin asia kantsii tehdä ajoissa. Mutta jos ei ole varaa ostaa mummoille ja kummeille joululahjoja, pyrin lähettämään edes kortin. Kortit askartelen itse (ja pakotan poikaystävänkin siihen) ja postitan edullisillä joulumerkeillä ajoissa.

18. Matkustele kekseliäästi.
Yleinen harhaluulo on, että opiskelijabudjetilla ei matkustella. Pötyä. Se vaatii vain vähän idearikkautta. Asiaa helpottaa, jos sinulla on ystäviä maailmalla, joiden luota löydät majapaikan reissusi ajaksi. Jollei ole, voit aina löytää katon pääsi päälle couchsurfingin  kautta.

19. Tee valintoja.
Ennen kaikkea opiskelijaelämässä pärjää pitämällä maalaisjärjen matkassa (kaupungissakin) ja tekemällä oikeita valintoja. Nauti pienistä asioista ja panosta suurempiin unelmiin.


20. Tee kesät täysillä töitä.
Tienaa kesällä niin paljon säästöön, että voit opiskella lukuvuoden (huoletta), opintotuen ja säästöjen turvin. Mikäli kesätyöpaikka jää saamatta, on myös mahdollista suorittaa kesäopintoja, jolloin saat kesältäkin opintotukea. Tämä kuitenkin tarkoittaa sitä, että koko muun vuoden budjettisi tulee olemaan tiukempi. 

PS. 
Ainiin! Jos olet kova puurtamaan töitä opiskelujen ohessa, tsekkaa tulorajat, jottei Kela peri opintotukia takaisin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Voit kommentoida ajatuksia omalla nimelläsi, kirjautuneena käyttäjänä tai anonyyminä.