28.10.2012

Kellojen siirtämisen dilemma

Kuka keksi, että kelloja pitää siirtää kaksi kertaa vuodessa?

Meillähän tilanne oli tänään tämä:

yöpöydän kello














olkkarin kello

 puhelimen kello


läppärin kello

Lopulta soitin äidille kysyäkseni mitä kello on. Onneksi äidit yleensä tietävät vastaukset useimpiin kysymyksiin.  Äiti pelasti meidät pinteestä. Olen toisinaan pohtinut, onkohan äideillä joku salainen FAQ-pankki, joka kattaa vastaukset kaikkiin maailman pienimpiikin arjen kysymyksiin, ja johon vain äideillä on salasanat?

Toista se oli ennen, kun pystyi aina soittamaan legendaariselle Neiti Ajalle, ja tiedustelemaan mitä kello on. Neiti Ajalle vaan on nykyään käynyt hieman traagisesti.

Janin ihana pikkuveli Sauli oli meillä viikonlopun kylässä. Pojat kävivät viettään veljesiltaa Sami Hedbergin keikalla. Käytiin myös sukujuhlilla ja ystävien tupareissa yhdessä. 

Sunnuntaina syötiin aamupala oikein pitkän kaavan mukaan. 
Pojat googlasivat koko ajan tärkeitä juttuja, kuten mikä liputuspäivä tänään on tai miltä näyttää eeben-puu. 
 Aamupalalla ei pystytty juomaan punkkupulloa loppuun, joten päätin illemmalla kokeilla tehdä elämäni ekan kerran punaviinikastiketta. 

Siitä tuli aika herkullista mutta ensi kerralla lisää punaviiniä ja vähemmän kermaa.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Voit kommentoida ajatuksia omalla nimelläsi, kirjautuneena käyttäjänä tai anonyyminä.