26.10.2012

Logomoa penkomassa

Saimme opiskelukavereideni kanssa ensiarvoisen mahtavan tilaisuuden tutustua Turun uuteen (toivottavasti) kulttuurin keskittymään, Logomoon, pintaa syvemmältä. Opiskelemme nyt viimeistä vuotta mediatuotantoa Taideakatemialla ja tulevien tuottajien on hyvä tuntea myös Logomon tarjoamat mahdollisuudet. Onneksi minulle sattui kamera mukaan laukkuun juuri tänään, niin pääsen jakamaan mielenkiintoisen & inspiroivan päivän teidän kanssanne! 

Oppaanamme toimi Taideakatemian äänimestari Jankke Laaksonen, joka tuntee Logomon melkein yhtä hyvin kuin omat taskunsa. 

Logomo avattiin kulttuuripääkaupunkivuoden alussa ja sitä on nyt rempattu oikein isolla kädellä erilaisten ja erikokoisten tapahtumien areenaksi sekä luovan alan ammatilaisten työympäristöksi.


Logomon rakennus on upea, 9000-neliöinen tiilikaunotar, jonka vanhin osa on rakennettu jo vuonna 1876 alunperin VR:n konepajaksi. Rakennus onkin restautoitu vanhaa kunnioittaen, tunnelma on onnistuttu säilyttämään hyvin. 
Esimerkiksi vanhat, ruostuneet johdot ja koukut on jätetty katonrajaan. Myös materiaaleissa ja pinnoissa  on onnistuttu luomaan hieno kokonaisuus, joka yhdistää menneen ja nykypäivän.

 Aamumme alkoi Logomo Kitchen -ravintolassa, joka on auki viikon jokaisena päivänä. Valikoima yllätti minut positiivisesti: arkisin lounasta, kahvia ja herkkuja. Viikonloppuisin tarjolla on brunssi. 
 Aamuaurinko loi Kitchenin seinille upeita värejä. 


 Logomossa on kiinnitetty erityisesti huomiota tilojen akustiikkaan. Esimerkiksi tässä isossa salissa ei kaikunut juuri lainkaan. Akustiikkaan on vaikutettu muun muassa materiaalivalinnoilla sekä isoilla kankailla.
 Logomo-salin äänitekniikka on aivan oma lukunsa: sen akustiikka lyö leikiten laudalta muun muassa Turun konserttitalon. Logomo-salissa on nimittäin käytössä Meyer Soundin Constellation-keinoakustiikka, mikä tarkoittaa suomeksi sitä, että akustiikkaa voidaan muuttaa 64 eri tavalla, kertoo suunnittelussa ja toteutuksessa mukana ollut Janne Auvinen. Hän havainnoillistaa tätä väitettä näppäilemällä iPadiaan, jonka avulla äänimaisemaa voi ohjailla. Minuutin sisällä hän tuo meidän korvillemme tunteen täysin kaiuttomasta tilasta aina suureen katedraalin kaikuvuuteen. Tämä virtuaaliakustiikka on luotu kymmenillä kaiuttimilla ja mikrofoneilla. Salin äänimaailma onkin saanut tunnustusta myös kaikkein skeptisimmiltä klassisen musiikin alan osaajilta. 


 Pääsimme myös kurkkaamaan backstagelle!

Esimerkiksi tänä perjantai-iltana tässä pukuhuoneessa ääntään avaa Jari Sillanpää. Pakko sivupolkuna mainita, että Jari on hurmannut minut Vain elämää -ohjelmassa, hän on ihanan tunteellinen, kuten minäkin.
VIP-aitio on fiilikseltään melkoisen retro.
Logomon esiintymislavan takana majailee varsinainen arsenaali tekniikkaa. 


Logomossa on useita eri kokoisia saleja. Tämä on yksi suosikeistani, ihanan peilinkiiltävä lattia. Mielikuvitukseni lähti jo lentoon - mitä kaikkea tässä tilassa voisikaan tulevaisuudessa järjestää!
 Hienointa Logomossa on mielestäni se, että se palvelee nimenomaan monen kokoisten ja muotoisten tapahtumien tarpeita. Tilojen vaihtelevuus ja monikäyttöisyys jättää tilaa ideoinnille ja erilaisille budjeteille.


 Meidän opiskeluporukastamme etenkin Emma on erikoistunut tapahtumiin ja näen jo, miten hän tulevaisuudessa perustaa oman tapahtumalafkan ja järjestää über-siistejä klubeja ja tapahtumia ympäri Skandinavian. Emmalla on tapahtumien lisäksi myös tyyli hallussa: huomasimme, että hänen söpö ruususormus mätsäsi mun ruusurannekoruun.
 Logomoon on useita sisäänkäyntejä. Se mahdollistaa muun muassa sen, että talossa voidaan pitää samanaikaisesti eri tapahtumia, ilman että ne häiritsevät toinen toisiaan. Esimerkiksi saman illan aikana voi Logomo-salissa olla meneillään Jari Sillanpään konsertti, toisessa salissa taidenäyttelyn avajaiset, kokoustiloissa firman pikkujoulut ja elokuvasalissa alan harrastajien leffamaraton.

Tapahtumajärjestämisen koko ketju on huomioitu luonnollisesti myös arkkitehtuurissa logistisesta näkövinkkelistä: rekka-autot mahtuvat ajamaan suoraan sisään Logomoon, tyhjentämään lastinsa katon alla suoraan lavalle ja ajamaan toiselta puolen rakennusta ulos. Tämä paitsi nopeuttaa roudausta, on myös mukavampaa roudaustiimille ja mahdollistaa jälleen kerran sen, että saman illan aikana päälavallakin ehditään järjestää kaksi erillistä tilaisuutta/konserttia. Fiksua!
  Päivän päätteeksi, lumisateesta huolimatta, ehdin vielä napata muutaman talvipäivän kuvan punatiilisestä Logomosta.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Voit kommentoida ajatuksia omalla nimelläsi, kirjautuneena käyttäjänä tai anonyyminä.