25.3.2013

Etsivä löytää - tai sitten ei




Seurailen aina silloin tällöin mielenkiinnolla sitä, mitä kautta lukijat päätyvät blogini pariin.
Alla oleva tilasto kertoo viime kuun suosituimmat hakusanat, joilla lukijat ovat päätyneet lukemaan tekstejäni. 

Kyseinen tilasto tarjosi maanantaiaamun naurut. Voi niitä raukkoja, jotka ovat kuvitelleet saavansa lisätietoa esimerkiksi Axe-övereistä tai kirjastojen hajuista blogini kautta...

Pyrin kuitenkin välttämään teksteissäni klikki-uutismaista otsikoilla ja hakusanoilla kikkailua. Tavoitteenani on aina että tekstin otsikon tarjoamat ennakko-odotukset täyttyvät myös sisällössä. Pääasiallisesti paneudun käsittelemiini aiheeseen siten, että myös lukijat saisivat itselleen mahdollisesti aiheesta jotain itselleen - olkoon se sitten oivalluksia, uutta tietoa, uusia näkökulmia tai vain hyvä mieli (monen mielestä niin masentavana) maanantaiaamuna. 

Toki on myönnettävä, että välillä päästelen ilmoille myös aivopieruja. Kuten teksti siitä, miten mulkoilu on jalo taito tai miten kuvankomeita miehiä voidaan nimittää varmasti purjehtiviksi. 
Mutta. Mielestäni ihmisten pitäisi osata nauraa itselleen: kaikkea ei tarvitse aina ottaa niin vakavasti. 
Eletään elämää rennoin rantein ja rypyttömin kasvoin.

Toiveita uusista postausaiheista otetaan jatkossakin vastaan.
Mukavaa maanantaita!


TOP 10 hakusanat viikolta 12, joilla lukijat ovat päätyneet blogini pariin
maanantaista sunnuntaihin

lauri tilkanen

kirjastot haju

axe överi

axe-överit

cafe maku

fast fit & fabulous elixia

hotellinukkuja

hyviä astia kirppareita turusta

kodin ykkösen kirppis




2 kommenttia:

  1. Hahha mukavat naurut näin heti alkuun. Parasta: AXE-överit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahha, jep! Kuka ylipäänsä googlaa AXE-överit?

      Poista

Voit kommentoida ajatuksia omalla nimelläsi, kirjautuneena käyttäjänä tai anonyyminä.