Sattumien summa

Uskon sattuman mahtavaan voimaan. Monopolissakin Sattuma-kortti on se mielenkiintoisin kortti: tuleeko sieltä pennosia vai jotain epämieluisaa? Sattumasta ei koskaan tiedä, ja siksi se onkin niin kiehtova ilmiö. Se vaanii jokaisen kulman takana, joten on pidettävä silmät auki ja korvat höröllä.

Sattuma on ollut tämän päiväni kantava teema ja olen tullut ajatelleeksi sitä monesta eri näkökulmasta. 

Onnekkaita sattumia on tänään osunut kohdalleni useampia kuin normikeskiviikkona.

Aamuni alkoi Turun Biocityssä pidetyssä European Job Day / Kampus -seminaarissa, jonka pääpuhuja Mikael Jungner käsitteli työuraa ja sen rakentamista. Jungner kertoi omakohtaisin kokemuksin höystettynä siitä, miten urakehitystä määrittävät usein sattumat. Yksi asia johtaa toiseen. Hänenkin urallaan sattuma näytteli isoa roolia. Lisää ajatuksiani Jungnerin puheenvuorosta voit halutessasi lukea täältä.

Ystävän kanssa herkutellun lounaan jälkeen hyppäsin junaan kohti Saloa, työhaastatteluun. Saloon saapuessaan ei voi välttyä näkemästä Salon yhtä monumenttia: jättiläismäistä viljasiiloa.

Keskustelimme myös työhaastattelussa siitä, miten sattumat ja hyvin erilaistenkin elämänkokemusten hyödyntäminen vie usein uralla eteenpäin. Jokainen työ ja tilaisuus voi avata uusia ovia ja tuoda uusia haasteita. Haastattelu meni mukavasti ja odotankin inspiroituneena sen tuloksia nyt lähiaikoina.

Satuin poikkeamaan ohimennen Salon sisustustaloon.

 

Huomasin pian, että jaan saman sisustusfilosofian liikkeen omistajan Pepin kanssa; kaiken ei tarvitse olla uusinta uutta, vaan sisustuksessa tulee ennemminkin olla kerroksellisuutta. Sisustajan tulee myös muistaa kestävän kehityksen arvot: vanhan näkeminen uudessa valossa, tuunaus ja innovatiivisuus yhdistelemisessä. Tämä ajatus näkyy myös Pepin liikkeessä: huolella valittuja, kauniita tuotteita ja laadukkaita merkkejä. Tässä muutamia makupaloja liikkeestä:

Peppi oli muutenkin valloittava persoona ja pian mutustelimmekin jo suklaakonvehteja yhdessä.

 Häneltä sain kimmokkeen mennä nauttimaan kahvihetkestä salolaiseen Cafe Makuun tien toiselle puolen. Kiitos Peppi - you made my day!

Cafe Maku jätti todella hyvän maun suuhun. Kahvilassa on pöytiintarjoilu - jota arvostan suuresti nykyisessä kiirekulttuurissa, jossa lattet napataan lennosta mukaan ja juodaan tärisevässä bussissa tai juosten matkalla palaveriin. 

Kahvilan wlan toimii yhtä moitteettomasti kuin asiakaspalvelukin. Lupsakka ja osaava henkilökunta auttoi valitsemaan runsaalta listalta parhaan leivän: ollessani epävarma kastikkeen mausta, kuljetettiin keittiöstä ystävällisesti pieni ennakkomaistiainen kyseistä kastiketta päätöksen helpottamiseksi. Valinnanvaikeuksien jälkeen pääsin kuitenkin yhteisymmärrykseen mielihalujeni sekä makuaistini kanssa ja tilasin lopulta mozzarella-kolmioleivän, suklaakakkua ja suuren suuren latten. Tilaus meni nappiin! 

Oletteko pysyneet laskuissa mukana, monesko kerta tämä on, kun napsin kuvia herkullisista kakuista? Ehkä 100?

Cafe Maku tarjoilee Turun kahvipaahtimon kahveja, jotka sulavat suussa. Nautittuaan kupillisen kahvia, voi myös ostaa pussillisen tuota ruskeaa kultaa kotiinviemisiksi.

Viihdyin omien ajatusteni ja latte-kupin äärellä niin kauan, että ajantaju meinasi kadota. Havahduttuani syvistä mietteistäni, päätin olla kiirehtimättä Turun junalle. Turha hötkyily pois: ehtiihän sitä tunninkin päästä. Tai kahden. Päätin siis toteuttaa pitkäaikaisen haaveeni nähdä Hannes Heikuran valokuvia livenä. Cafe Mausta sain selkeääkin selkeämmät ohjeet, miten löytäisin tieni perille Salon Taidemuseo Veturitalliin.

Sattumia oli tarjolla myös valokuvaaja Hannes Heikuran valokuvanäyttelyissä We walk alone ja Dark Zone. Onni oli puolellani, sillä viikon ainoa yleisöopastus oli juuri tänään keskiviikkona. Myös opiskelijan kukkaro kiitti: opiskelijat pääsevät Taidemuseoon kahdella eurolla. 

Heikuran kuvissa sattumalla on iso rooli. Vahvoissa valokuvissa on onnistuttu kiteyttämään oleellinen: yksi valonhäivähdys, taivaalla lentävä lokki, ohiajaneen auton vesiräiskähdys vasten kasvoja, kadunkulkijan ilme lätäkön heijastuksen kautta… Hetkiä, joissa paitsi sattumalla myös rautaisella osaamisella ja hyvällä näkemyksellä on osuutensa.

Heikuran näyttely on ehdottomasti kokemisen ja näkemisen arvoinen. Saloon huristelee Turusta vain puoli tuntia ja Helsingistäkin puolessatoista tunnissa, joten kannattaa ehtiä näkemään näyttely ennen 31.3.

Vinkki! Taitelija on kuulemma itse paikalla valottamassa kuviensa tausta-ajatuksia sunnuntaina 17.3. kello 14. Näyttelystä voit lukea lisää täältä ja katsoa Hannes Heikuran haastattelun täältä.

Salo-päivä oli iloisten ja ajatuksia herätelleiden sattumusten päivä. Salo saa minulta ruusuja etenkin ihanista ihmisistään. Suorastaan häkellyin siitä, miten avoimia, puheliaita ja sydämellisiä ihmisiä tielleni osui päivän aikana. 

Salolaisen kukkakaupan portailla ohikulkijaa piristi kimppu tulppaaneja

Ainoat risut, joita Salolle jätän on se, että työllisyystilanne on melko huolestuttava. Kiinteistönvälitystoimistojen ikkunat pursuivat myynnissä olevia koteja. Toivonkin Salon työllisyystilanteelle pikaista piristysruisketta. Salolaisten yrittäjien asenne on kyllä kohdillaan – ainakin jos tätä itsevarmaa ja hauskuuttavaa kehysliikkeen kylttiä on uskominen...

Ulkopaikkakuntalaisen ja turistin silmin vaikutti siltä, että salolaisilla yrittäjillä on hyvä draivi päällä ja usko niin omaan tekemiseensä kuin aurinkoisempaan tulevaisuutenkin. Juuri sellaista asennetta tarvitaan nyt. Kenties myös tämä uutinen piristää montaa salolaista.

Sattuman täyteisiä päiviä kaikille!

PS. Bongasin oikeasti ihan aidon risukasan kaupungin keskustasta, liikennevalojen vierestä. Vai olikohan se tilataideteos, jota en vain turkulaisena hiffannut? Onkohan Salon symboliset risukasat  konkretisoitu pukemalla ne kaupunkitaiteen muotoon, eh? Mitä luulette?