Näyttelijä Lauri Tilkanen on kyllä lisättävä VARMASTI PURJEHTII - kategoriaan.
Hän on luvattoman komea. Itse hän on asian kanssa täysin sujut suhtautuen siihen olan kohautuksella ja keskittyen mieluummin omaan työhönsä, näyttelemiseen.

Haluan jakaa kanssanne City-lehden Maria Petterssonin kirjoittaman henkilöhaastattelun Tilkasesta.

Lauri Tilkanen - syntisen kaunis mies

Näyttelijä Lauri Tilkanen on maalaispoika, joka tahtoo pahistella. 

Hän ei haluaisi puhua ulkonäöstään, mutta kaikki muut haluavat.

Näyttelijä Lauri Tilkanen ei näytä tyytyväiseltä. Hän on juuri kuullut, miten helmikuun puolivälissä ensi-iltansa saavaa Härmä-elokuvaa markkinoidaan. Tilkanen on elokuvan pääosassa, mutta markkinoinnin pääosassa eivät ole Tilkasen näyttelijänkyvyt.

Palataan ärsytyksen syyhyn hieman tuonnempana. Ensin siirrytään Varsinais-Suomeen, lamavuoteen 1992. 5-vuotias Lauri Tilkanen asuu maatalossa vanhempiensa ja kolmen sisaruksen kanssa. Hän ei halua isona näyttelijäksi. Hän on päättänyt ryhtyä laulavaksi kokiksi.

"Lapsena mulla oli tapana herätä aamuviideltä ja laittaa koko perheelle aamiaista. Lauloin myös lapsikuorossa, joten päättelin, että sopivaa olisi yhdistää nämä kaksi."

Perhe ja lapsikuoro sijaitsivat 2500 asukkaan Karinaisissa, nelisenkymmentä kilometriä Turusta koilliseen. Ennen Tilkasta Karinaisista on tullut yksi kuuluisa ihminen, kuvanveistäjä Wäinö Aaltonen. Niinpä elokuvatähteys ei ollut erityisopettajan ja rehufirman omistajan pojalle ensimmäinen uravaihtoehto. 

Kuten iso osa pienten paikkojen nuorista miehistä, hänkin harrasti urheilua: hiihtoa, yleisurheilua, koripalloa ja jääkiekkoa. Ala-aste kului jäähallissa, yläasteen luokka oli jääkiekkopainotteinen, pikkuveli päätyi opiskelemaan jääkiekkovalmentajaksi.

Teatteri pelasti Tilkasen jääkiekolta vuonna 1998, kun hän 11-vuotiaana pestautui ensin Turun Vartiovuoren teatteriin, sitten Turun Nuoreen Teatteriin. Teini-ikä kului sahatessa Turun ja Karinaisten väliä: kahdeksaksi kouluun, sieltä suoraan Turkuun harjoituksiin, kymmeneltä kotiin, kuuden vuoden ajan.

"Asuin Karinaisissa, elin Turussa."

Aikataulu oli rankka, mutta edes tällainen omistautuminen teatterille ei vakuuttanut kaikkia siitä, että Tilkasesta tulisi ammattinäyttelijä. Helsinki ja Teatterikorkeakoulu olivat pikkukylän pojalle henkisesti vielä kauempana kuin fyysisesti. Hän harkitsi seuraavansa isoveljensä jäljissä kauppakorkeakouluun, mutta "tuli järkiinsä".

"Kerroin opolle hakevani Teatterikorkeakouluun. Opo nauroi päin naamaa ja sanoi, että ’sä et tule koskaan pääsemään sisään’."

Otettuaan nolostuneelta opolta vastaan ylioppilaslakin ja onnittelut Teatterikorkeaan pääsemisestä Tilkanen muutti Helsinkiin. Hän jakoi kalliolaisen kaksion yhdessä luokkatoverinsa, näyttelijä Leo Honkosen kanssa, eli riisillä ja tonnikalalla ja totutteli elämään näyttelijäopiskelijana ja helsinkiläisenä.

Maaseutu ei tosin lähtenyt miehestä yhtä nopeasti kuin mies maaseudulta. Tilkanen osallistuu yhä mielellään perheen maanviljelyyn. Ohra ja timotei odottavat taas ensi kesänä.

"Ei siitä mitään rahaa tule nykyään, pitäisi olla EU-tukien piirissä. Se on harrastus, jota tehdään rakkaudesta maahan. Pellolla painaminen on hyvää vastapainoa näyttelijäntyölle."

Tilkanen saa tosin painaa pellolla myös leipätyössään. Suomessa tehdään luultavasti väkilukuun suhteutettuna maailman eniten maaseudulle sijoittuvia elokuvia, ja varmasti maailman eniten Pohjanmaalle sijoittuvia elokuvia, sellaisia kuin Härmä.

"Epookissa on se riski, että pannaan vaan historialliset vaatteet päälle ja sitten ollaan kuin kesäteatterissa. Pelkäsin, että Härmästä voisi tulla pönötyselokuva, mutta onneksi ei tullut."

Härmän kuvakieli iskee siihen Suomi-nostalgiaan, josta ammentavat niin We Love Helsingin iskelmätanssit kuin perussuomalaisten kaihoama kansallisromantiikkakin. Peltoja, jokimaisemaa, elovenatyttöjä, lihaksikkaita miehiä metsätöissä.

"Mun mielestä Härmä ei oo yhtään maalaisromanttinen!" Tilkanen väittää.

"Siinä mennään syvälle henkilöiden mielenmaisemaan."

Mielenmaisemaan pääsyä avitti boot camp, jolle näyttelijät osallistuivat ennen viime kesän kuvauksia. He asuivat museossa ja kuuntelivat murretta cd:ltä.

"Vaikein lause oli ’Me mennähän maahanpanijaasihin’. Se ei mennyt oikein millään."

Näyttelijät hengailivat ajanmukaisissa asuissa, söivät aitohärmäläisiä ruokia ja opettelivat puukkotappelua.

Se näyttääkin hienolta: kun Tilkanen ja Mikko Leppilampi iskevät yhteen, kyseessä ei ole mikään kliininen tomcruisepieksäntä. Tappelu on räkäistä ja sotkuista puuhaa.

Lisäksi Tilkanen opetteli ratsastamaan, sillä elokuvaan kuuluu kohtaus, jossa hän painaa kiitolaukkaa hiekkatiellä. Harjoitus maksoi itsensä takaisin.

"Laukkasin ilman satulaa lakeuden keskellä auringon laskiessa. Kohtauksessa piti olla hädissään ja ahdistunut. Toivottavasti naamasta ei näy, mitä ajattelen: ’Tää on aivan käsittämättömän siistiä ja mä teen tätä työkseni, wo-hoo!’."

Jos suomalaisen elokuvan pääparin nainen on vaalea ja mies tumma, tavataan taivastella, että tässä ovat Tauno Palon ja Ansa Ikosen reinkarnaatiot. Useimmiten se ei pidä paikkaansa, mutta tällä kertaa Tilkasen ja Pamela Tolan ulkoisessa olemuksessa on jotain samaa. Mutta vain ulkoisessa: Palo kuulemma inhosi Ikosta aluksi. Viime kesän kuvauksissa tavanneet Tilkanen ja Tola asuvat jo avoliitossa.

Palon lailla Lauri Tilkanen on kiistämättömän komea. Kroppa on urheilijan, ripset ovat pitkät ja tummat, kiharaa tukkaa (jota Tilkanen koskettelee koko ajan) on paljon. Hän on niin hyvännäköinen, että kun tämän lehden kuvaukset oli saatu päätökseen, kuvaaja ja AD – jotka sentään katselevat kauniita ihmisiä työkseen – jäivät kymmeneksi minuutiksi ihmettelemään, kuinka hyvännäköinen tämä oikeastaan olikaan.

Tilkasta oudoksuttaa puhua ulkonäöstään.

"Olen saanut tehdä monipuolisia rooleja. Ehkä jotkut ajattelevat, että olen saanut roolit ulkonäön avulla, mutta kyllä työ puhuu puolestaan. En mä oikeastaan haluaisi puhua mun ulkonäöstä."

Mutta muut haluavat. Esimerkiksi Härmän tekijät. Kerrotaan Laurille, miten Härmää markkinoidaan toimittajille:

"Pääosassa on Lauri Tilkanen. Se on erittäin lääh, seuraava tyttöjen kuolauksen kohde, todella kuuma. Ja elokuvassa näkyy Laurin pylly."

Tilkanen on hetken hiljaa. Hän näyttää siltä, että alkaa joko nauraa tai raivota, mutta ei tee lopulta kumpaakaan.

"No aha."

Takapuolen sijaan Härmässä kannattaa kuitenkin tapittaa Tilkasen silmiä. Kun hänen hahmoaan, kylän rikkaimman talon kuopusta, on potkittu kunnolla päähän, Tilkanen katsoo suoraan kameraan. Yleisö nojautuu vaistomaisesti taaksepäin. Katse on karmiva, sellainen josta saa painajaisia. Katseessa on vihaa ja väkivaltaa, mutta silmien takana pilkahtaa ihmisparka, syntinen saatana kurja. Tilkanen tykkää näytellä pahiksia, ja tämä on pahistelukatse par excellence. Se on elokuvan paras kohta, hetki jolloin kiltiltä ja tunnolliselta kuopukselta keittää yli.

Kunnolla Tilkanen pääsi tylyttämään edellisessä elokuvassaan, jatkosotaan sijoittuvassa Hiljaisuudessa. Se pyörii vielä, ja vilkasta on muutenkin. Tilkanen on tehnyt elokuvaroolin suunnilleen kerran vuodessa. Hiljaisuus tuli teattereihin viime vuonna, Paha perhe vuonna 2010 ja Skavabölen pojat 2009. Teatterin puolella cv:ssä killuvat muun muassa Cyrano de Bergerac, Grease, West Side Story sekä – ja tämä viimeinen vähän nolostuttaa Tilkasta – nimirooli Pekka Töpöhännässä. Tampereen Työväen Teatterin Ota syliin -näytelmässä Tilkanen teki "ehkä vaikeimman roolinsa" 17-vuotiaana poikana, joka aloittaa suhteen keski-ikäisen naisen kanssa. Esityksiä piti olla vielä helmikuussa, mutta ne peruttiin. Niinpä Tilkaselle jäi enemmän aikaa treenata seitsemää rooliaan Ryhmäteatterin Huolimattomissa. Junassa Helsingin ja Tampereen välillä hän kirjoittaa lopputyötään, näytelmää isästä ja pojasta, jotka ovat molemmat näyttelijöitä.

"Jos näyttelijäntyöt joskus loppuvat, voisin yrittää näytelmäkirjailijan ammattia."

Jotkut valitsevat suunnitelma B:ksi jonkin stabiilin ammatin, jossa riittää varmasti töitä: opettaja, lääkäri tai sairaanhoitaja. Niiden rinnalla Tilkasen näytelmäkirjailija kuulostaa aika villiltä. Vielä huolta töiden loppumisesta ei kuitenkaan ole. Tilkanen antaa ymmärtää, että töitä riittää ja valitakin voi.

 Tilkanen on helpottunut, ettei ensi kesäksi ole tarjottu rooleja.

"Olen luvannut ja vannonut, etten mene ensi kesänä mihinkään. Pidän kesälomaa ensimmäisen kerran yhteentoista vuoteen. Menen vaikka vanhempien pelloille."

Niin paljon töitä ei kuitenkaan ole, että olisi varaa suututtaa kollegoita. Suomen teatteri- ja elokuvapiirit ovat pienet, eikä Tilkanen halua vahingossakaan astua kenenkään varpaille. Hän ei halua nimetä suosikkiohjaajaansa, ei lempivastanäyttelijöitään, ei unelmaleffatiimiä, ei projekteja, joista on kieltäytynyt, ei edes niitä näytelmiä ja rooleja, joissa haluaisi tulevaisuudessa näytellä.

"En mä uskalla sanoa kenen kanssa haluaisin tehdä elokuvaa."

Yhden teatteriohjaajan hän sentään mainitsee. Tilkanen pitää vuotta vanhemman Lauri Maijalan tavasta tehdä yhteiskunnallista teatteria. Hänen mielestään nykyiset parikymppiset ovat vapaita 70-luvun teatterin ylipolitisoitumisen taakasta. Taiteilijoiden ryhmittyminen Pekka Haaviston taakse on hänen mielestään hyvä asia. Siellä hän on itsekin.

"Mun mielestä on hienoa, että ihmiset on avoimesti ehdokkaiden takana ja tukena. Seuraan politiikkaa ja keskustelen siitä paljon ystävieni kanssa. Hyvä, että taiteilijat ovat aktivoituneet poliittisesti."

Tilkanen ei kuitenkaan halua kertoa, miksi hän pitää Haavistoa parempana kuin Niinistöä.

"Musta on tärkeää, että me näyttelijät otetaan teatterin keinoin kantaa yhteiskunnallisiin asioihin. Meidän tehtävä on herättää keskustelua."

Mitkä ovat sellaisia asioita, joita Tilkanen pitää tärkeinä tai joihin hän haluaisi ottaa kantaa?

"Mä en nyt lähtis sanomaan tähän mitään."

Siis hetkinen? Taiteilijoiden pitää ottaa kantaa, mutta Tilkanen ei sano yhtään asiaa, jota pitäisi tärkeänä tai johon hän haluaisi ottaa kantaa?

"Joo, en mä nyt kommentoi. En halua puhua politiikasta julkisesti vaan pitää näkemykset yksityisasiana. Vaikutan mieluummin teatterin kautta", Tilkanen sanoo ja näyttää taas tyytymättömältä.

 Hänen kanssaan kannattaa puhua teatterista, mutta ei pyllyistä tai politiikasta.

Lähde: City 3/2012 teksti

Jutun valokuvat: © Jenni Häyrinen, tsekkaa myös Jennin herkullinen ruokablogi Liemessä.