”Kaikki paitsi purjehdus on turhaa”, totesivat jo
muinaiset roomalaiset ja Lasse Mårtenson. Päätin ottaa vinkistä vaarin ja
lähteä määrittelemättömäksi ajaksi seilaamaan isäni ja Pirjon kanssa. He olivat
ehtineet seilata Hallberg-Rassyllaan jo Maarianhaminaan, josta hyppäsin
miehistöön mukaan.
Vietimme päivän Maarianhaminassa Ålands pankakaa
maiskuttaen ja hyvää jazzia kuunnellen rannassa kuunnellen. Maanantaina
suuntasimme vain lyhyen matkan Maarianhaminan eteläpuolelle saareen, jonka nimi on Kobba Klintar.
Saari on
monelle risteilymatkustajalle tuttu. Juuri se, jonka kohdalla moni huokailee
sen laivan ikkunasta nähdessään: ”Oi,
kunpa saisi tuollaisen yksinäisen talon kallioluodolta” ja ”Kukakohan tuolla asuu?”, ”Kuuluukohan tuo
kenellekään?”, ”Tuleeko tuonne postivene?”, ”Onkohan joku kirjailija
kirjoittanut kirjoja tai rakkausrunoja tuolla luodolla?”…
Tuo valkoinen talo keskellä luotoa on aikoinaan
ollut luotsiasema ja sieltä on ollut tärkeää soittaa sumutorvea laivoille aina
huonon näkyvyyden sattuessa. Suuren suuri sumutorvi on edelleen saaressa
nähtävillä, valkoisen talon vintillä. Luotsitoimintaa saarella ei enää ole.
Nykyään saari on lähinnä monen päiväretkikohde,
mutta tarvittaessa suojaisessa satamassa voi myös yöpyä. Saarella toimii
suloinen kahvila, Kobba café, jota pyöritetään vapaaehtoisvoimin. Se on auki
kesäisin keskiviikosta sunnuntaihin. Muutenkin aktiivinen yhdistys pitää saaren
mukavassa kunnossa matkailijoille. Yhdistyksen ja innokkaiden vapaaehtoisten
voimin saarelle on muun muassa rakennettu huikean hieno pooki ja rakennuksia on
kunnostettu. Myös monet ahvenanmaalaiset yritykset tukevat saaresta
huolehtimista.
Kobba Klintarilla on hauskoja patsaita ja puuveistoksia, jotka tuovat hymyn huulille. Suosittelen piipahtamaan, jos liikutte veneellä noilla kulmilla!
Lisää saaristojuttuja tulossa pian!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Voit kommentoida ajatuksia omalla nimelläsi, kirjautuneena käyttäjänä tai anonyyminä.