6.7.2014

Kiva kun kävitte

Hangon Regatta on legendaarinen jokakesäinen tapahtuma. Purjehduskilpailu kerää kolmeksi päiväksi Hankoon sankoin joukoin purjehtijoita, veneiden (ja veneilijöiden) ihalijoita sekä juhlijoita. Viimeiseksi mainituista on viime vuosina kasvanut etenkin meidän hankolaisten kannalta erittäin kurja lieveilmiö ihanalle tapahtumalle; todella rajusti juhliva poppoo, joka jättää jälkeensä kaatopaikkaa muistuttavan näyn. Rakastan itsekin juhlimista, mutta vastuullisesti ja ympäristöä ja muita ihmisiä kunnioittaen.

Tänä vuonna Regatta-lauantai valkeni sumuisena ja perjantaisten juhlien jälkeen Hangon kuvankauniit rannat olivat kuin pommin jäljiltä. Jani nappasi tämän mustavalkokuvan, ja se kuvastaa hyvin tunteitani, joita tällainen välinpitämättömyys ja yhteisen ympäristön sotkeminen herättää.



Onneksi seuraavassa sukupolvessa on toivoa. Kokosimme naapurin Nellan ja Noelin kanssa siivouspartion ja siirryimme sanoista tekoihin. Halusimme näyttää muillekin mallia ja miten paljon kauniista kotikaupungistamme välitämme. Jätesäkit kainaloon ja menoksi! 
Aloitimme siivoamalla omasta kotipihasta yön aikana sinne kylvetyt pizzaboksit, pullot ja tölkit. Kiukku antoi meille lisävirtaa jatkaa kotikatumme siivousta. Pelkästään parin korttelin matkalla kohti rantaa, olimme saaneet jo ison jätesäkin täyteen kaduilta kerättyjä roskia. 

Rannassa näky oli, jos mahdollista, vielä surullisempi. Nenään kulkeutui oluen ja pissan yhteensekoittunut löyhkä ja rannan hiekkaa ei juuri roskilta nähnyt. Ajatuskin sandaalit jalassa hiekalla kävelemisestä oli mahdoton. Koiraa ei voinut kävelyttää ollenkaan lasinsirujen takia. Nella totesikin: "Eilen meidän Hanko oli kaunis ja tänään kaatopaikka. Miksi joku heittää roskat tähän hiekalle, vaikka metrin päässä on iso roskalava? Ja miksei ihmiset ole vieneet pulloja ja tölkkejä kauppaan takaisin ja ostaneet niillä vaikka mehujäitä?" Ja Noel jatkoi: "Musta ei tule isona sellaista teiniä, että olisin noin sottapytty."





Onneksi kaupungin työntekijät tekevät huikeaa työtä kaupunkimme eteen. He keräävät juhlien roskat, lasinsirut sekä muut vaaralliset roskat, joihin ei tavallisten siivousintoilijoiden kannata mennä koskemaan ja lopuksi vielä lanaavat rannat. Siivousurakkamme jälkeen palautimme panttipullot kauppaan ja söimme hyvät jätskit.


Hangon kaupunki tekee hienoa työtä siistiessään kaupunkia suurjuhlien jälkeen. Toivoisin kuitenkin, että myös paikallisyhdistykset, -järjestöt ja partioporukat aktivoituisivat tämän tiimoilta ja organisoisivat yhteistalkoot. Tänä keväänä Pidä saaristo siistinä ry. järjesti vapun jälkeen kaikille avoimen Hanko Beach Clean Up -tapahtuman, jossa porukalla puuhattiin kauniimman ja viihtyisämmän kaupungin puolesta siivoamalla Hangon rannat sekä satama-allas. Silloin tapahtumassa oli huippumukava tunnelma, yhteen hiileen puhaltamisen meininki ja lopuksi roskista koottiin hieno tilataideteos hetkeksi Hangon Itäsatamaan. Lisäksi kaikki mukana talkoissa olleet olivat mukana palkintojen arvonnassa. Ehdottaisin, että vastaavanlainen tapahtuma sijoitettaisiin myös Hangon Regatan jälkeiseen sunnuntaihin. 

Lopuski vielä kaikille kesän juhlijoille: vaikka pidetäänkin hauskaa, täytyy silti muistaa ajatella omaa napaa ja kahta metriä pidemmälle. Meillä on vain yksi kaunis Hanko ja yksi upea maapallo, pidetään siitä huolta.



14 kommenttia:

  1. Tää on hei kerran vuodessa. Ja kai olit tietonen et kaupungin työntekijöille jaetaan ilmaset hepatiitti rokotukset näitä viikonloppuja varten et älä nyt ihmeessä laita pieniä lapsia noita roskia ronkkimaan.

    VastaaPoista
  2. En näe syytä romuttaa lomamieltä tälläisellä asialla kuin sotkevat juhlijat kun sitävarten kaupunki palkkaa kesätyöläisiä ja saa edes kerran tai kaksi vuodessa haalittua kunnolla nuoria kaupunkiin joka on muuten kuollut. Kohtuuttomana myös pidän teitä jotka tänne muuttavat ja haluavat muuttaa kaupungin perinteitä vain siksi että teidän unelmat ruoppaantuu siitä ettei täällä olekkaan joka ikinen päivä heinäpallot pyörimässä kaduilla ja talojen ikkunat laudattu kiinni! HERÄTYS nyt näiden valitusten suhteen

    VastaaPoista
  3. Valivalivali, yks vloppu vuodesta. Ei se hanko siihen kaadu. Pitäis olla onnellinen että hankoon tulee ihmisiä ja tuo vähän rahaa ja elämää hankoonkin!

    VastaaPoista
  4. Se on VAAN yks vklp HEI! chill!

    VastaaPoista
  5. No sinäpä et ole hankolainen joten turha valittaa siellä! Jos olet tänne muuttanut niin good be happy mutta tämä on hankolaisten perinne tuli roskaa tai ei! Ehkä ensi vuonna voit lähteä viikoksi muuaalle? Kyllä pistää vihaksi kun nämä muualta muuttaneet haluaa tehdä kaupungista jonku pikku talo prerialla!

    VastaaPoista
  6. Vaarannat lapset keräämään roskia???? Oletko sekaisin??? Työntekijät saavat juuri tätä varten rokotukset! Älä nyt mitään sankaria leiki. Tuskin tunnet edes hangon historiaa? Ja please kaikki tiedetään että roskaa tulee. Joka vuosi ollut niin! Kerro jotain uutta!!!

    VastaaPoista
  7. Olen syntyperäinen Hankolainen ja monessa asiassa kirjoittajan kanssa samaa mieltä. Mielestäni et valita vaan kerrot asian niin kuin Se on. Voisimme oikein hyvin lyödä paremmin voimat yhteen yhteisen siisteyden puolesta juhlien aikanakin! Käytöstavat kunniaan myös menojalan vipattaessakin :) <3 Meilläkin kävi mielessä että olisimme lähteneet siistimään paikkoja isompien lasten kanssa.

    VastaaPoista
  8. Kivasti kirjoitettu teksti ja kiva näkökulma :)

    VastaaPoista
  9. Tottakai tämä jokaista ärsyttää mutta pitää nyt ottaa huomioon että tämä kaupunki tekee kuolemaa! On varmasti mukavaa muuttaa hankoon eläkepäiviä viettämään mutta miten nuoret? Missä heidän tulevaisuus on kun tässä kylässä on jäljellä muutama kauppa ja kymmenen vanhainkotia. On ikävää että sotketaan mutta sitä valitettavasti tapahtuu joka tapahtumassa ympäri suomea! Me eletään turisteilla, se on hyvä muistaa ;)

    VastaaPoista
  10. ODOTA VAAN POKER RUNNIA hahah :D

    VastaaPoista
  11. Asiallista tekstiä! Kirjoittaja ei vain valita, vaan on tehnyt jotain ongelman eteen. Ja jos joku väittää, että juhlijoiden roskaamista on pakko sietää, niin hänellä on jäänyt tapakasvatus kesken. Roskiksia varmasti löytyy läheltä, ja jos ei löydy, niin sitten etsitään, eikä heitetä roskia toisten pihoille tai merenrannalle. Ympäristön ja kaikkien viihtyisyyden kunnioittaminen ei ole ristiriidassa festareiden ja hauskanpidon kanssa.

    VastaaPoista
  12. Kiitoksia kommenteista! Hyvä, että asia herättää tunteita!

    VastaaPoista
  13. Erittäin hyvin kirjoitettu ja tärkeästä asiasta!
    En ymmärrä että ensimmäisiä kommernttejä kirjoittaneet ovat aikuisia ja vielä tosissaan! Hauskaa täytyy saada pitää ja Hangolle on hyvä että kaupungissa tapahtuu mutta toivoisi että " vierailla" olisi jonkin sortttista maalaisjärkeä ja siivoaisi jälkensä ( aina tapahtuu vahinkoja eikä kaikkea voi/ pysty mutta...)
    Synkäksi vetää jos tämä on normi-juhlimisen jälki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Malin! Just det, olen kanssasi samaa mieltä. Juhliminen on positiivista ja olen ehdottomasti sen kannalla, että pieni Hankomme toivottaa avosylin tervetulleiksi kesävieraat, turistit ja kakkos-hankolaiset, jotka tukevat kaupungin matkailu-, majoitus- ja ravintolabisnestä sekä kivijalkakauppoja, joita täältä onneksi vielä löytyy.

      Kirjoituksellani haluan lähinnä herätellä hankolaisia ja kaikkia muitakin siihen, että välinpitämättömyys ja se asenne "ei voi mitään" tai "näin täällä on aina ollutkin" saataisin muutettua parempaan suuntaan, niin että kaikilla tasapuolisesti olisi mukavampaa elää - niin juhlaa kuin arkeakin ;)

      Mukavaa kesää!

      Poista

Voit kommentoida ajatuksia omalla nimelläsi, kirjautuneena käyttäjänä tai anonyyminä.