Kahvia ja nyrkkeilyä!

Ohops! Tulipas suomalainen otsikointi. Se on kuitenkin hyvin kuvaava, sillä torstaipäiväni koostui lähinnä kolmesta asiasta: opinäytetyön teosta, hyvästä kahvista ja nyrkkeilytunnista (hui). 

Turun parhaat lattet saa Latte Cafésta Kristiinankadulta. Omistaja Gerardin leppoisa elämänasenne tarttuu jo heti ovesta sisälle tultaessa ja saa oikeasti rauhoittuman hetkisen viikon keskellä. Gerardin kahvit tekevät päivästä aina pikkuisen paremman.

Kun on istunut, kirjoittanut, lukenut ja ajatellut koko päivän, kaipaa illalla jotain täysin muuta.

Päätimme siskoni Iran kanssa mennä koeajamaan nyrkkeilykurssin Elixiassa.

Taustaa lienee hyvä valaista hieman. Ira on harrastanut Uudessakaupungissa nyrkkeilyä ihan tosissaan, koutsin kanssa. Hänelle lyönnit, tekniikat ja lajin piirteet olivat siis tuttua kauraa. 

Itse puolestaan olen aivan keltanokka lajin suhteen. Yleensä viikon liikuntakakkuni koostuu pyöräilystä, tanssillisista ja koreografisista tunneista ja lihaskuntotreenistä pari kertaa viikossa. Nyrkkeilytuntia ennen syke oli korkealla muustakin kuin lämmitelystä johtuen, sillä jännitin tuntia tosi paljon. Mielessäni pyöri ennakkoluuloisia ja pelokkaita ajatuksia: osaanko ollenkaan, jaksanko koko 1,5 tuntia ja entä jos muut lyö niin kovaa, että mun hentorakenteinen konttorirotan ranne niksahtaa? 

Valitsimme sinänsä aloittelijalle "ideaalisen" aloitusajankohdan: tällä kertaa oli kurssin viimeinen tunti ja muut kurssilaiset olivat jo treenanneet tekniikoita jonkin verran allekirjoittanutta enemmän. Pääsimme kuitenkin mukaan kokeilemaan - ihme.

Heti tunnin alettua sain kuitenkin huomata, että olin pelännyt ihan turhaan. Super-tehokkaan lämmittelyn jälkeen siirryimme treenaamaan lyöntisarjoja parin ja pistareiden kanssa. Ohjaaja Tiina oli osaava ja kannustava. Hän neuvoi tekniikat tarkkaan ja kertoi, että tunnin teemana oli saada lyödä mahdollisimman paljon.

Alkujännityksen lauettua olin niin innoissani, että ohjaaja sai tulla aina välillä muistuttelemaan, ettei lajissa ole pohjimmiltaan kyse hyppelystä -  ei tarvitse hypellä kuin heinäsirkka koko aikaa. Antoisinta oli se, kun löysi hyvän lyöntirytmin parin kanssa. Hauskinta oli saada tehdä lyöntisarjoja vaihtaen paria piirissä, 30 sekunnin vaihdoilla. Pelottavinta oli harjoitella lopetuslyöntiä.

Puolitoistatuntinen meni hujauksessa. Kroppa sai ihan uudenlaisia liikeratoja, lihakset rasittuivat eri lailla kuin yleensä ja lopulta yllätin itseni, sillä tajusin pitäväni nyrkkeilystä. Tuli tunne, "tätä lisää". Toivoimmekin uutta kurssia heti vuoden alkuun. Jos vaikka silloin aloittaisin vähän eri tavalla, enkä peppu edellä puuhun kuten tällä kerralla.

Tässä Kiloklubin kunniajäsen Ira havainnollistaa, millaista asennetta nyrkkeilyyn tarvitaan:

 

Uskon myös, että aivot virkistyvät nyrkkeilyn ansiosta: tarjoaahan se aivan uusia liikeratoja ja sarjoja muistettavaksi. Lisäksi reaktiokyvyltä vaaditaan paljon, jos ei halua nyrkkiä leukaansa. 

En tosin tiedä oliko pohjimmaisena syynä nyrkkeily vai mikä, mutta illan suussa treenin jälkeen sain aivan tajuttoman inspiraation puuskan!  Yhtäkkiä vain langat yhdistyivät ja koko viikon mielessäni pyörinyt sekalainen ajatusten sakka selkiintyi silmieni edessä. Oivalsin hyviä yhtymäkohtia liittyen opinnäytetyöhöni ja koska pelkäsin, että inspiraation puuska menee nopeasti ohi tai ettei vastaavan kaltaista koeta kuin kerran vuosisadassa, kirjoitin ajatuksia ylös sitä mukaa kun niitä ryöppysi. Lopputulos: sain opinnäytetyötä 12 sivua eteenpäin. Voittajafiilis.

oivallus opinnäytetyön aiheesta