13.12.2013

Niin paljon on tapahtunut, niin vähän aikaa kirjoittaa

Kun joku kysyy, mitä tein viime viikolla, en välttämättä osaa suoralta kädeltä antaa yhtä, selkeää vastausta.  Se johtuu ainoastaan siitä, että jatkuvasti tapahtuu niin paljon. Menen vaan vauhdilla enkä turhaan pysähdy miettimään. On niin kiire, että täytyy pitää lakista kiinni. Työni on melko hektistä ja siihen lisää oman lisänsä tuo vielä pitkä työmatka.

 Toisinaan olisi kuitenkin äärettömän tärkeää muistaa pysähtyä, hengähtää hetki ja vain olla. 
"Vain oleminen"  on minulle sietämättömän vaikeaa. En osaa olla aloillani tekemättä mitään. 
Koko ajan pitää olla jotain mitä lukea, selata, katsoa, koskea, tehdä, muovata.

Nyt olen ottanut tavoitteekseni itselleni sellaisen hyvän hölläilyn. Aion viettää nolla-aikaa parin viikon verran - kai sitä voisi joululomaksikin nimittää. Tavoitteenani on olla vaan ja tuijottaa Hangon ulappaa, tai kävellä päättömästi Turun kaduilla tai viettää tuntikausia jossain Helsingin kahvilassa upottautuen kaakaomukiin. 


Kuvasta kiitos Miralle!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Voit kommentoida ajatuksia omalla nimelläsi, kirjautuneena käyttäjänä tai anonyyminä.