Olen hiffannut, ettei liika suorittaminen loppujen lopuksi johda sen parempiin tuloksiin
– päinvastoin – oma inspiraatio ja energia vain ehtyvät. Otsan kurtistelu suorittaessa ei myöskään takaa sen suurempia tuloksia.
Miten havahduin tähän?
1. Kun kurtistan kulmiani, otsassani on kuusi pystysuuntaista ryppyä. Sibeliuksella oli seitsemän.
2. Poikaystäväni valittaa päivittäin siitä, miksi minun on puurrettava kaikki, mihin ryhdyn niin totaalisen sadalla prosentilla läpi. Eikö vähempikin piisaisi?
3. Heräsin kertaamaan tenttiin aamu-neljältä ja tyypillisesti hioin raporttejani kymmeniä tunteja. Koin tunnetta, etteivät ne koskaan olleet tarpeeksi hyviä.
Puhuin asiasta pitkäaikaisen ystäväni kanssa, ja hän kuvaili minua osuvasti:
liikatunnollinen suorittaja, jolta on kuitenkin vuosien myötä tippunut jo turhantarkkuutta pois.
…Suunta on siis oikea!
Marina and the diamonds sen sanovat: I am not a robot.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Voit kommentoida ajatuksia omalla nimelläsi, kirjautuneena käyttäjänä tai anonyyminä.