Sunnuntain brunssi

Ihminen tietää olevansa onnellinen, kun hänellä on ystäviä, jotka tulevat käymään ja tuovat ruuat sekä herkut tullessaan. 

Kokoonnuimme meille Tammisaareen sunnuntain brunssille kaveriporukalla ja kokkailimme yhdessä pöydän koreaksi.

Sofia oli leiponut taivaallisen ihanan gluteenittoman suklaakakun, jonka resepti löytyy täältä. Sofia on aina ollut meidän ystäväpiirissä se, joka testaa ensimmäisenä uudet tuulet reseptien saralla. Itsehän tein todella "omaperäistä" omenapaistosta oman pihan omenoista. Eli heitin vuokaan omppuja, kauraa, kanelia ja sokeria. (Sori, ei kuvaa tarjolla, koska se näyttää yhtä tylsältä kuin kuulostaakin.)

Sofia ja Topias pyöräyttivät kädenkäänteessä myös herkullisia, mausteisia kasvispihvejä. Janne ja Annemari olivat löytäneet jostain kookospähkinän. Saimme siis googlata sen klassikon: mikä on elämän tarkoitus kuinka avata kookospähkinä.

Ja tadaa, onnistuimme. Vastaus on vasaralla naputellen. Ja päässä soi edelleen se M.A. Nummisen biisi.

Popsimme brunssia toista tuntia. Brunssit sopii minunkaltaiselleni äääärimmäisen hitaalle syöjälle. Saa seilata suolaisesta makeaan ja taas takaisin. Jutella aiheesta ja aiheen vierestä. Pureskella rauhassa ruokaa ja ajatuksia.

Aikamme syötyämme päätimme mennä poimimaan pihan puusta loput omenat talteen porukalla. Aurinko lämmitti ja lämpömittarin elohopea kiipesi tuulettomalla pihalla reilusti yli kahdenkymmenen asteen. Tuntui aivan kuin kesä päättäisi suoda meille vielä viimeiset lämpimät henkäyksensä ja antavansa sitten syksylle tilaa saapua.

 Tajusin tänään, että olemme asuneet Tammisaaressa jo vuoden päivät. Mihin aika on lentänyt?
Olen viime aikoina miettinyt paljon kotikaupunkini identiteettiä, ja sitä koenko itseni tammisaarelaiseksi. Toisinaan olen haikaillut Helsingistä jotain palasia, kuten myöhään iltaan asti auki olevia kahviloita ja joogastudioita, mutta samalla Tammisaaren pienuus ja suloisuus viehättää. Ranta ja oikeastaan kaikki mitä ihminen voi tarvita, on kivenheiton päässä. Vuokra on edullinen, voin asua puutalossa meren äärellä. Koen saavani tällä hetkellä parhaat puolet pikkukaupungista ja isossa kaupungissa työskentely puolestaan pitää minut järjissäni ja rytmissä kiinni.
Helsingissä asuva ystäväni Janne sanoi tänään tosi osuvasti, että "Tammisaaressa hienoa on se, että täällä näkee vuodenajat ja niiden vaihtumisen aivan eri tavalla kuin isossa kaupungissa."

Kävimme myös lenkillä Tammisaaren vanhan kaupungin kujilla ja piipahdimme katsomaan Galleria Elverketissa mielenkiintoisen näyttelyn, "Toppen hits", joka on osa Pro Artibus -säätiön juhlavuoden näyttelyohjelmaa. Elverket, eli entinen sähkökeskus on toiminut Tammisaaren voimanlähteenä jo yli sadan vuoden ajan. Aluksi laitos tuotti sähköä, ja nykyään kulttuuria. Toppen hits näyttelyä kuvaillaan näin: "Ajallisuutta kommentoiva kokonaisuus muuttuu ja kehottaakin katsojia pohtimaan sitä kuinka näyttelykokemus voi muuttua vierailukertojen välillä ja miten aikaisemmat kokemukset vaikuttavat ihmisten taide-elämyksiin ja näyttelyvierailuihin. Miten näyttelykokemukset kerrostuvat toistensa lomaan ja kuinka teos näyttää erilaiselta päivästä ja kontekstistaan riippuen? Toppen Hits tutkii tätä ilmiötä muokkaamalla ja vahvistamalla ajankulkua. Näyttely ja jopa sen teokset muuttuvat syksyn kuluessa." Lempiteokseni näyttelyssä oli videoteos, jossa monen ikäiset kaupunkilaiset kertovat miten kokevat itsensä, elämäntilanteensa ja kotikaupunkinsa. Näyttelyyn on ilmainen sisäänpääsy ja se on esillä aina 13.12. asti. Joten tehkäähän muutkin ystävät läheltä ja kauempaa roadtrip tänne pikkukaupunkiin meitä moikkaamaan!