21.4.2012

Lista listoista

Listat ovat sitten ihania.

En pystyisi elämään ilman listoja. Ne ovat melkein kuin luottoystäviäni, joiden vastuulle luotan asioitani.

Kauppalista, TO DO -lista, mitä pakkaan mukaan reissuun -lista, miten täytän muuttolaatikot -lista, siivouspäivän lista...

Listoissa parasta on se, että:
  1. Ne auttavat harmaita aivosolujani muistamaan kaiken tarpeellisen (ja tarpeettoman).
  2. Ne auttavat asioiden mittasuhteiden hahmottamisessa.
  3. Ne priorisoivat asiota.
  4. Ne tuovat maailmaan ihanaa logiikkaa ja järjestystä.
  5. Ne saavat aikaan turvallisuuden tunnetta.
  6. Ne luovat vallantunnetta oman ajankäytön hallinnasta.
  7. Ne osoittavat, kuinka tehokas tai saamaton olen ollut. (Voi sitä nautintoa, kun voi viivata yli jonkin asian TO DO -listalta!)
  8. Niitä pystyy laatimaan kuka tahansa.
  9. Ne kertovat aina myös jotain laatijastaan.

Palatakseni vielä listan kohtan yhdeksän hieman syvällisemmin, listoilla on tosiaan tapana viestiä kirjoittajastaan jotain. Ystäväni oli tuonut juhlien jälkeen baarista yhden illan jutun kotiinsa ja huomasi vasta seuraavana aamuna unohtaneensa vahingossa jääkaappinsa oveen näkyvälle paikalle oman muistilistansa. Lista oli aivan tavallinen, pese pyykkiä, vie roskat, käy kaupassa jne. Eilisiltaisten juhlien aikana ystäväni naapuri oli kuitenkin lisännyt kiusallaan listalle "Piilota stringit ja give him a blow job".

Rajattomasta rakkaudestani listoja kohtaan on lähipiirissäni kehittynyt jo sen asteinen naurun aihe, että äitini osti minulle Elämäni listat -kirjan. Se on täynnä erilaisia otsikoituja asioita, joita kirjan omistaja sitten voi listata. Ai miksi? No omaksi huvikseen tietenkin.

Usko tai älä, olen myös innolla ja hartaudella täyttänyt kyseisen kirjan sivuja.




1 kommentti:

Voit kommentoida ajatuksia omalla nimelläsi, kirjautuneena käyttäjänä tai anonyyminä.