16.3.2014

Maanantaista sunnuntaihin herää talviuniltaan

Tänään Maanantaista sunnuntaihin herää jälleen talviuniltaan eloon!
Tittidii! Ja torvisoittokunnan fanfaarit.

Tässä viisi hymyä sen kunniaksi:


Vuosi on vaihtunut vauhdilla ja oman ajan ovat nyt alkuvuodesta imaisseet täysin työt. Kun päivässä istuu 8-12 tuntia koneen äärellä tuottaen luovaa sisältöä muille, tuntuu usein iltaisin, ettei inspiraatiota riitä enää itselle omiin projekteihin - vaikka ne usein ovat juuri ne tärkeimmät ja rakkaimmat. Kuten lempilapseni, tämä blogi. Usein arjen keskellä kirjoittelen kauppakuittien ja post-it -lappujen kulmiin ajatuksenpoikasia, joista haluaisin täällä teille kirjoittaa, mutta valitettavan usein nuo poikaset eivät ole tänne päätyneet. Koska kiire. Koska stressi. Koska luovuuslukko. Koska en halua saada skolioosia. Koska tekosyitä tekosyiden perään. 

Mutta nyt tähän tulee muutos! 
(Fingers crossed. Ja jos syön sanani, niin saatte nipistää mua.)

Hassua ajatella, että oikeastaan neljäsosa tästä vuodesta on jo mennyt. Toisaalta pitäisi ajatella, että vuotta on vielä 3/4 jäljellä. Ajan kulumisesta ei pitäisi ottaa paineita - vaan päinvastoin, olla onnellinen siitä, että aika rientää ja koko ajan kokemusten reppuun kertyy uusia palluroita.

Ajasta puheenollen. Olen nyt viikonloppuna lukenut kerrankin HS:n kannesta kanteen.  Lehdessä oli taas sarjassamme HOT (*hauska on tietää) faktoja, joilla voi brassailla maaliskuussa.

 Tiesittekös, että...
Joka sekunti
Maailmaan syntyy neljä lasta ja kaksi ihmistä kuolee.

Joka toinen sekunti
Kiinassa rakennetaan uusi henkilöauto.

Joka kolmas sekunti
Joku ostaa vibraattorin.
Neutronitähti PSRJ1748-2446ad on pyörähtänyt akselinsa ympäri 2000 kertaa, tähti sijaitsee Maasta noin 18 000 valovuoden päässä.

Joka viides sekunti
Justin Bieber saa Twitterissä uuden seuraajan.
Joku EU:n kansalainen kokee ensisuudelman.

Joka kymmenes sekunti
Jossain päin maailmaa havaitaan maanjäristys. 
Joku Britannian parlamentin jäsenistä käy vessassa. 

Joka 25. sekunti
Jossain päin maailmaa varastetaan polkupyörä.*



Mihin oma aikani sitten on mennyt? Alkuvuodesta haluaisin palata muutamiin kohokohtiin, jotka nousevat mieleen tasaisen arjen keskeltä. Tammikuu alkoi Tukholman reissulla kullan kanssa ja töihin paluulla joululomilta. Helmikuussa suuntasimme tyttöjen kanssa tutkimaan keväistä Amsterdamia - reissu oli kamala ja ihana. Ai miksi?  Matkaseura oli hurmaavaa, mutta meidän kohdallemme osui ryöstö, siitä lisää täällä.

Nyt suuntaan katseen alkavaan viikkoon. Maantai tulee taas, kuten joka viikko. Sunnuntaisin minulla on tapana suunnitella, mitkä päivät olen Helsingissä ja mitkä etänä Hangon kotikonttorilla. Laitan kalenteriin myös aikaa treeneille, 3-4 kertaa viikkoon. Yksi asia, joka kalenteriin varmaan pitäisi lisätä, olisi riittävät yöunet. Mutta aina on jotain opittavaa.

 Mainiota maaliskuuta kaikille murusille. Toiveita tulevista postauksista otetaan ilolla vastaan!


*lähde: HS 15.3.2014, alkuperäislähde xkcd.com



2 kommenttia:

  1. Jee oot takaisin! Viikoittain varmaan oon tuhlannut aikaani tsekkaamalla, ootko jo kirjoittanut jotain ;) Mitä oikein teet työksesi? Niistä olisi kiva kuulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, mahtavaa kuulla! On kivaa olla takaisin :) Hyvä idea, avaankin ammattiani lisää tulevan viikon postauksissa. Toimin siis tuottajana luovalla alalla, markkinointitoimistossa. Haastavaa, hektistä ja antoissa työtä!

      Poista

Voit kommentoida ajatuksia omalla nimelläsi, kirjautuneena käyttäjänä tai anonyyminä.