11.4.2013

Cocoa osaa sen!

Kuva valokuvasarjasta Futuristico © Veera Silvendoin


Ai minkä? No tarinankerronnan. Lisäksi mediatuotantoyhtiö Cocoalla on silmää kauneudelle. Cocoa on keskittynyt mainoselokuvatuotantoon ja musiikkivideoihin. (Videot alla, kannattaa klikata pauselle ne aluksi, sillä ainakin minun selaimeni heittää Vimeossa julkaistut videot heti kaikki playlle, yhtä aikaa.)

Olen viettänyt tämän illan ihastellen heidän luovaa, tarkkaa, oivaltavaa ja ammattimaista kädenjälkeään. Vaikka oikeasti minun piti ehtiä tehdä kaikkea muuta "järkevää", kuten maksaa laskut, pestä koneellinen pyykkiä ja kerrata huominen presentaatio läpi. Mutta ehkäpä tämä viestii jotain näiden videoiden koukuttavuudesta? 

Cocoan kaikkia teoksiaan yhdistää se, että ne herättävät tunteita. Tarinat on rakennettu huolella, ne koskettavat ja kantavat loppuun asti. Kuvakieli on harkittua, muttei liian kliinistä. Grafiikat ovat taidokkaita ja musiikki viimeistelee koko homman täydellisesti. Lopputulos on kansainvälistä huippua.

Katso vaikka itse:

Punajuuri Block Partyjen tunnelma on onnistuttu välittämään katsojalle asti; kesän lämmön ja kadunkulmien välissä vallitsevan rennon yhteisöllisyyden aistii linssinkin läpi.

Fazerin Salmiakkijäätelön mainosfilmi osuu naulankantaan. Olen itsekin joskus vienyt matkustellessani salmiakkia tuliaisiksi ja reaktiot ovat melkein aina olleet samanlaisia kuin videossa... Salmiakkia joko vihaa tai rakastaa. Itse kuulun jälkimmäiseen kastiin.



Hieno tarina - dare to dream.



Postin ystävänpäivämainos heittää katsojan silmille aimoannoksen söpöjä hetkiä. Tältä maailma näyttää, kun sitä tarkastellaan vaaleanpunaisien linssien lävitse.



Hurmurimuusikko Graciaksen musiikkivideo on taidonnäyte Cocoan visuaalisesta ilotuksesta.



Hienoa, että Suomesta löytyy tämänkaltaisia tekijöitä & yrityksiä!

PS. He etsivät parhaillaan uusia kykyjä...




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Voit kommentoida ajatuksia omalla nimelläsi, kirjautuneena käyttäjänä tai anonyyminä.