23.11.2015

Sisustusfilosofiasta

"Home is for living and loving. We try to create design and products that people can use to make their home a happy home."

- Betina Sampe, Bloomingvillen perustaja ja luova johtaja.

Yksinkertainen, kekseliäs, toimiva, kaunis, pohjoismainen. Siinä sanoja, jotka minulle nousevat mieleen ajatellessani Bloomingvillen tuotteita. Olen jo pitkään ollut tanskalaisen sisustusmerkin fani. Perustaja Betinan yrittäjätarina on inspiroiva ja koen jakavani saman sisutusfilosofian hänen kanssaan (ks. video alla). 

Koti on jatkuvasti muuttuva paikka, joka elää mukana arjessa. Minua inspiroivat simppelit asiat, luonnonmateriaalit ja pienet kauniit yksityiskohdat.  Kotona pitää voida viihtyä, relata, innostua ja voida hyvin. Kaiken kodin tavaran ei tarvitse olla uutta ja kimaltavaa, kaupasta ostettua. Iso osa meidän kodin rakkaimmista luottohuonekaluista ja sisustuselementeistä on  saatuja tai jostain vanhan keskeltä bongattuja helmiä. Tykkään vaihtaa kodin sisustuksen pieniä juttuja aina toisinaan vuodenajan ja fiiliksien muuttuessa. Pienen uuden tuulahduksen voi tuoda valaistuksen muuttaminen, taulujen uudelleenasettelu, kynttiläjalkojen esillekaivaminen laatikosta tai uuden(vanhan) lampun tai vaikka maljakon hankinta. 

Muutosta kaivatessani seikkailen yleensä Pinterestissä. Se on muuten loputon inspiraation aitta, etsit sitten ideoita kakun koristeluun, valokuvaamiseen, pyörän tuunaamiseen tai lähes mihin tahansa muuhun.  Itse olen koonnut inspiraatio-tauluja mm. valokuvaamisen, sisustamisen, tyylin, ruuan ja typografian ympärille. Tunnustan olevani suorastaan Pinterest-addikti, joka voi ahmia kauniita kuvia tuntitolkulla! Tällä kertaa silmää hellivät nämä Bloomingvillen AW15-katalogin kuvat:


Betina kertoo Bloomingvillen arvoista ja ajatusmaailmasta:




Olisi mielenkiintoista kuulla myös teidän sisustusfilosofioistanne kommenttiboksissa. 
Insipiraatiota iltaan!


Kuvat & video: Bloomingville