1.6.2014

Kesä hiipi Hankoon

Kesän varma merkki Hangossa on se, että rannan ravintolat availevat luukkujaan ja ihmismäärä kaduilla tuntuu tuplaantuvaan alkuvuoden rauhallisiin viikonloppuihin verrattuna.
Tänään hankolaisia ilahduttivat kesämarkkinat Itäsatamassa. 

Rakastan markkinatunnelmaa. Käsityöläisiä, maanviljelijöitä ja myyjiä kokoontuneena yhteen paikkaan. Ihmiset ovat hyvällä tuulella, pomppulinna nitisee ja ilmassa tuoksuu letut. 



Meidän ostoskoriimme ei tällä kertaa päätynyt muikkuja, huopahattuja tai säilöttyjä valkosipuleita. Taskunpohjalta löytyi vain vähän käteistä, joten sijoitimme sen kahteen yrttipuskaan: oreganoon ja basilikaan. Luotamme siihen, että tämä sijoitus tuottaa eksponentiaalisesti tuottoa tulevan kesän aikana tarjoten meille makunautintoja :)

Basilikan tuoksu on yksi lemppareistani. Pitäisi varmaan löytää sen tuoksuinen hajuvesi :)



Makaronitehtaan Veuve Clicquot -fillareilla kelpaisi lähteä piknikille - kunhan tuo etukori olisi lastatattu täyteen janojuomaa!


Näissä maisemissa markkinakojun kiinalainen ruokakin maistuu taivaalliselta.

Haaveemme omasta veneestä senkun kasvaa. Tuossa tuo meri on, mutta ei omaa paattia, jolla sitä kyntää...


Juhlia & sankareita


Olen onnekas, että minulla on värikäs ja ihana ystäväpiiri sekä iso suku, joka pitää tiiviisti yhteyttä keskenään. Kulunut viikonloppu lienee hurahtanut monella vastavalmistuneiden juhlinnan merkeissä. Niin myös meillä. Ajattelin jakaa teille muutamia ajatuksia nyt viikonloppuna valmistuneista sankareista.

Perjantaina opiskeluaikojeni läheisin opiskelukaverini ja ystäväni Aino valmistui medianomiksi Turun AMK:n Taideakatemiasta. Ainon kanssa olemme kokeneet opiskeluaikoina monen monta noloa, ihanaa, opettavaista, hauskaa ja kasvattavaa hetkeä. Ja siinä sivumennen myös lanseeranneet meille kahdelle oman hashtagin #AiVe.

Taannoin käsitellessämme markkinoinnin opintojaksolla ulkomainontaa, päätimme Ainon kanssa pukeutua parkkipirkoiksi ja pitää ryhmällemme esitelmän kertoillen tarinan muodossa parkkipirkkojen suulla, millaista ulkomainonta voi olla. Se oli succé. En myöskään unohda pitkiä lounaita yhdessä, torkkuja puistossa, järjestämiämme kakkukestejä, reissuja Suomessa & ulkomailla saatika kiljuhanhia Förillä. Ihailen Ainossa sitä, miten hän avoimin mielin valloittaa maailmaa ja on kotonaan reissatessaankin. Ainolla on vangitsevan matala ääni, ja kun hän kertoilee tarinoitaan, kaikki pysähtyvät kuuntelemaan. Hän on myös ammatillisesti perfect to work with, kantaen vastuun projekteista aina loppuun asti. Vaikka olemme molemmat puheliaita ja ulospäin suuntautuneita, olemme myös todella herkkiä. Aistimme asioita rivien välistä ja se yhdistää meitä. Olen onnellinen saadessani olla hänen ystävänsä.

Lauantaina juhlinta jatkui ja teimme äitini kanssa kunnon roadtripin reissatessamme lakkiaisissa ympäri Suomen maan. Äiti on parasta roadtrip-seuraa, sillä jaamme saman filosofian: eväät ja herkkutauot ovat oleellisen tärkeitä matkustettaessa.

 Ajomatkalla teimmekin pysähdyksen legendaarisessa Urjalan makeistukussa. 
Karkkitukku on pieni honkamökki, joka on lastattu lattiasta kattoon asti täyteen karkkia. Koska karkkitukussa saa ja kuuluu kadottaa matikkapää ja taantua kolmevuotiaan tasolle, oli ihan ookoo huomata ostaneensa viitisen kiloa karkkia. 




MUTTA! Jättilaatikollinen Apteekin salmiakkia! Elän tällä onnellisena loppuvuoden (tai ainakin kesän).


Lakkiaisjuhlarumban aloitimme pikkuserkkuni Tiinan luota Lempäälästä. Hän on sellainen suloinen tehopakkaus, että toista vastaavaa saa etsiä. Oli hienoa kuunnella, miten hänen isänsä kertoi tarinoita Tiinan lapsuudesta ja nyt lukioaikoina itsenäistymisestä, kantavana teemana se, että jos Tiina jotain päättää, niin sen hän myös toteuttaa.

Halattuamme sukulaiset jatkoimme matkaa länteen. Koukkasimme Turusta kyytiin töistä päässeen Iran ja reissukoira-Einon. Iltatuimaan saavuimme Pyhämaahan omenapuunkukkien keskelle juhlistamaan Alinaa, joka on lapsuuden ystävämme Ugista ja myös Iran kummityttö. 

Alina synnytti juuri ennen yo-kirjoituksia tähän maailmaan suloisen vauvelin ja pari päivää sen jälkeen hän meni kirjoituksiin. Vauveli sai nimekseen Eino (hyvä nimi!) ja onnellinen äiti kirjoitti huikean määrän Laudatureita saaden myös koulun parhaan opiskelijan stipendin. Se tunnustus meni kyllä juuri oikeaan osoitteeseen! Ihailen Alinassa sitä, miten hän tekee asiat oman näköisesti ja täydellä panostuksella.  


Ilta päättyi Vilpun yo-juhliin, joita juhlittiin Ugissa hauskassa pihalle pystytetyssä teltassa, jossa DJ-Viivi vastasi musiikkipuolesta. 
Telttaa oli pykätty porukalla pystyyn kuulemma kuusi (6!) tuntia, joten pitihän siellä sitten juhlia yön pikkutunneille, jotta teltasta saatiin kaikki hyöty irti. Teltan pystytys kuvaa hyvin Halisia – asiat tehdään yhdessä. He pitävät yhtä, tuli eteen mitä tahansa. Ihaninta oli, että kun saavuimme siinä illalla puoli kympin pintaan, niin se ei haitannut ollenkaan. Viltit vain niskaan, lasi käteen ja lämmintä riistasoppaa lautaselle. Haliset ovat niin mutkattomia. Heille on aina mukavaa mennä käymään –  heistä huokuu hyväntahtoisuus kilometrien päähän.

Leppoisa ja mukava viikonloppu alkaa olemaan takana päin, nyt aktivoin taas työaivot ja suuntaan katseen hektiseen ensi viikkoon. Työrintamalla on tiedossa kaksi tapahtumaa, jotka tuotan ja lisäksi muiden projektien saralla asioita pitää pyöräyttää vauhdilla eteenpäin ennen kuin asiakkaat jäävät kesälomille. 

Tsemppiä alkavaan viikkoon!