16.4.2013

12.4.2013

I could live here

Kuva: Borås tapeter

Juuri tämänkaltaista kevätkotia kaipaan nyt. 
Keveitä pastellisävyjä, pehmeitä materiaaleja ja selkeyttä. 

Borås-tapeter julkaisee toukokuussa, äitienpäivän tienoolla uuden Mineral-mallistonsa, josta kuvan tapettikin löytyy. Mallisto koostuu simppeleistä ja kauniin värisistä tapeteista, jotka henkivät rauhaa & harmoniaa. Niitä kahta tarvitsisinkin nyt tämän hektisen kiireen keskelle. 

Viikonloppuna aion kaivaa vihdoin pyörän esiin ja polkea jonnekin, jossa en ole koskaan ennen käynyt. Lisäksi tarkoituksena on viettää laatuaikaa rakkaiden kanssa.

 Mukavaa viikonloppua, kyllä se kevät sieltä tulee!




11.4.2013

Cocoa osaa sen!

Kuva valokuvasarjasta Futuristico © Veera Silvendoin


Ai minkä? No tarinankerronnan. Lisäksi mediatuotantoyhtiö Cocoalla on silmää kauneudelle. Cocoa on keskittynyt mainoselokuvatuotantoon ja musiikkivideoihin. (Videot alla, kannattaa klikata pauselle ne aluksi, sillä ainakin minun selaimeni heittää Vimeossa julkaistut videot heti kaikki playlle, yhtä aikaa.)

Olen viettänyt tämän illan ihastellen heidän luovaa, tarkkaa, oivaltavaa ja ammattimaista kädenjälkeään. Vaikka oikeasti minun piti ehtiä tehdä kaikkea muuta "järkevää", kuten maksaa laskut, pestä koneellinen pyykkiä ja kerrata huominen presentaatio läpi. Mutta ehkäpä tämä viestii jotain näiden videoiden koukuttavuudesta? 

Cocoan kaikkia teoksiaan yhdistää se, että ne herättävät tunteita. Tarinat on rakennettu huolella, ne koskettavat ja kantavat loppuun asti. Kuvakieli on harkittua, muttei liian kliinistä. Grafiikat ovat taidokkaita ja musiikki viimeistelee koko homman täydellisesti. Lopputulos on kansainvälistä huippua.

Katso vaikka itse:

Punajuuri Block Partyjen tunnelma on onnistuttu välittämään katsojalle asti; kesän lämmön ja kadunkulmien välissä vallitsevan rennon yhteisöllisyyden aistii linssinkin läpi.

Fazerin Salmiakkijäätelön mainosfilmi osuu naulankantaan. Olen itsekin joskus vienyt matkustellessani salmiakkia tuliaisiksi ja reaktiot ovat melkein aina olleet samanlaisia kuin videossa... Salmiakkia joko vihaa tai rakastaa. Itse kuulun jälkimmäiseen kastiin.



Hieno tarina - dare to dream.



Postin ystävänpäivämainos heittää katsojan silmille aimoannoksen söpöjä hetkiä. Tältä maailma näyttää, kun sitä tarkastellaan vaaleanpunaisien linssien lävitse.



Hurmurimuusikko Graciaksen musiikkivideo on taidonnäyte Cocoan visuaalisesta ilotuksesta.



Hienoa, että Suomesta löytyy tämänkaltaisia tekijöitä & yrityksiä!

PS. He etsivät parhaillaan uusia kykyjä...




8.4.2013

Pastellibileet

Apua, kun aika rientää! Ensinnäkin, pieni pikkuinen pikkusiskoni täytti pyöreät 20 vuotta! Huimaa!
Nyt hänkin on astunut meidän parikymppisten kerhoon, be warmly welcome!

Ja toiseksi, vaikka pääni ihan pursuu ajatuksia ja uusien postausten aiheita, olen ehtinyt blogin pariin aivan liian vähän viime aikoina. Aikaani ovat vieneet muun muassa työasiat, opiskelujen viimeistely, asuntonäytöissä ravaaminen ja junassa & bussissa eestaas reissaaminen. Mutta lupaan varmasti purkaa aihelistaltani lisää ajankohtaisia mietteitä, jahka hektisin vaihe hieman hellittää.

Nyt kuitenkin on pakko istahtaa hetkeksi alas ja raportoida viikonlopun pastellibileistä!
 Ilonaiheita oli tuplasti: juhlistimme siskoni kakskymppisten lisäksi myös hänen hyvän ystävänsä paluuta Suomeen. Hurmaavat neidit olivat valinneet juhlien teemaksi keväisesti pastellivärit. Väriteema näkyi niin somistuksessa, tarjoiluissa, ohjelmassa kuin juhlaväen päälläkin. Itse sain ylpeänä toimia ohjelman seremoniamestarina ja illan hovikuvaajana. 

Ohjelmassa olikin muun muassa pastellinen alkumalja, kuplivia puheita, kabareeta (?), musiikkia sekä sokerina pohjalla What, where & why -visa, jotta kaikki juhlavieraat saivat heti päivitettyä infonsa juhlanaiheiden kuluneesta vuodesta sekä tulevaisuuden suunnitelmista. Ilta oli todella onnistunut. Parasta oli nähdä ihanan juhlaväen kasvoilla se riemu, onni ja ilo, joita jälleennäkeminen voi saada aikaan.

Siskoni taidonnäyte: kolmikerroksinen pastellikakku!
 Ylpeä isosisko & kypsä pikkusisko <3
Koko suku oli valjastettu juhlia edeltävänä päivänä  yönä pyörittelemään sushirullia ja cake popseja. 
 Tarjolla oli myös täytettyjä croissantteja, vaahtokarkkeja, cupcake-leivoksia ja pikkusuolaista. Yleensä kun siskoni järjestää juhlat, vieraat eivät koskaan lähde niistä nälkäisinä - päin vastoin - hymyssä suin ja maha pyöreänä pallona...





Illan söpöin pari!
 Ilta jatkui pikkutunneille asti kynttilänvalossa ja hyvässä seurassa. Nämä ovat juuri sellaisia juhlia, jotka jättävät parhaat muistot - mukavan hyrinän tunteen, kun niitä miettii myöhemmin. 

Kiitos ihanille juhlaneitosille & vi hörs <3
















1.4.2013

Pääsiäinen kuvina

Pääsiäinen on valon ja juhlan aikaa. Meillä sen viettoon liittyy paljon perinteitä, sillä äitini on jo lapsesta asti tutustuttanut meidät ortodoksiseen tapaan juhlistaa pääsiäistä. Ortodokseillehan pääsiäinen on vuoden suurin juhla; paastosta laskeudutaan pääsiäisen viettoon. 

Pääsiäisen juhlintaan kuuluu ennen kaikkea hyvät ystävät ja herkullinen ruoka.
 Olemme jo vuosikymmeniä viettäneet pääsiäisen samalla, mahtavalla porukalla. Porukan ytimen muodostaa äitini ja hänen opiskeluajoilta tutut ystävät perheineen. Yhdessäolon perinne on aloitettu tämän porukan kanssa, kun me lapset olimme vielä (ruskovilla)vaipoissa, ja se on onnellisesti jatkunut näin pitkään. Vuosien saatossa me lapset olemme tulleet läheisiksi ystäviksi ja olemme paljon tekemisissä, vaikka asummmekin eri maissa. Toivon, että meidän pääsiäistraditiot jatkuvat vielä monta, monta vuotta. 

Tässä pääsiäinen kuvatunnelmina:







 Pyörähdimme myös Koroisten kartanolla maalamassa pääsiäismunia vahamenetelmällä. Kuvassa Aino keskittyy piirtämään kuvioita tyhjäksi puhalletun kananmunan pintaan.