19.3.2013

Suomi on matkailijan unelma


”Suomea myydään suomalaisuudella”, toteaa Maija Loikkanen, joka työskentelee Visit Finlandin maaedustajana Italiassa. Loikkanen oli tänään puhumassa Suomalaisuuden vetovoima – Löylyä lissää ­-maaseutumatkailun yrittäjien ja kehittäjien seminaarissa Laukaan Peurungassa. Seminaaripäivä muodostui luennoista, retkistä lähiseudulle sekä illalla viihteellisemmästä ohjelmasta: aidoista lavatansseista. Paikalle oli kokoontunut matkailualan väkeä ympäri Suomen.



Suomi on matkailumaana aito, simppeli ja ainutlaatuinen. Suomalaisuuteen ei sovi teennäisyys, liika monimutkaisuus tai päälleliimatut ja ylisliipatut brändäykset - kuitenkaan yhtään väheksymättä Suomen brändityöryhmää. Kaikkein mieleenpainuvin elämys voi olla metsässä kävely, saunominen, lähiruualla herkuttelu, mustikkametsälle meneminen tai vaan jutteleminen paikallisten ihmisten kanssa. Suomalaisten tulisi mielestäni nähdä metsä puilta ja tajuta arvostaa sitä kaikkea, mitä neljän vuodenajan maallamme on tarjota - arkisissa asioissa on taikaaLoikkasen mukaan Suomeen lomalle matkaavien pääasiallinen kohderyhmä muodostuukin ”moderneista humanisteista, joille aitous ja paikallinen kulttuuri ovat tärkeitä”Helsingin sanomien artikkeli tukee tätä ajatusta: Suomen brändi on luomua ja luontoa.


Onnistunut palvelukokemus on pienien asioiden huomioimista. Ne pienet, toisinaan meta-tasolle menevät seikat, muodostavat toimivan ja mieltä ilostuttavan kokonaisuuden. Esimerkiksi britit tarvitsevat Suomeen matkalle tullessaan teensä ja saksalaiset puolestaan apua saunan lämmittämiseen.

Itse sain tänään todistaa upeaa, aitoa asiakaspalvelua ja tekemisen meininkiä useaan otteeseen. Olin bloggaajan roolissa havannoimassa seminaaripäivän sekä retkien antia. Varsinais-Suomen tyttönä ja merenrannan kasvattina oli avartavaa päästä tutustumaan Keski-Suomen jylhiin koskimaisemiin. Retkeä kuvailtiin jo ennakkoon varsin osuvin sanankääntein: ”Unohdamme turhat kiireet ja hiljennymme suomalaisen suon, saunan ja rohkeiden ideoiden äärellä.”

Retken etappeina olivat:
Tupaswilla – herkullista ruokaa, tarinoita, saunajoogaa ja Suomen suurin savusauna
Saunasydän – saunatuotteita, kuten tuoksuja, dreijausta ja isoja paljuja
Varjolan tila – viime vuoden Kellokas-palkittu, rohkean yrittäjäpariskunnan tila.
Tässä kuvafiiliksiä päivältä.

Retken ensimmäisessä kohteessa Tupaswillassa meidät otettiin sydämellisesti vastaan. Isännät kahdessa sukupolvessa kertoilivat tarinoita menneestä, nykyisestä ja tulevasta. Isännät uskoivat tarinoiden vahvaan voimaan, ja niitä riittikin kerrottavaksi lähes tuvan jokaisesta kattoparrusta.
 Tuvasta löytyi myös mielenkiintoisia, kierrätysmateriaaleista taiteiltuja tähtiä: vanhat sanomalehdet hyötykäyttöön.

 Nälkäiset retkeläiset pääsivät tarinoinnin ohessa herkuttelemaan Tupaswillan saunatontun tarjoileman lounaan ääreen. Lautaselta ei väriä puuttunut!
Jälkiruualla kielen vei mennessään ruiskuoreen leivottu mustikkapiiras.


Suomen suurimmassa savusaunassa meidät vihittiin muun muassa saunajoogan saloihin. Saunajoogan salaisuus piilee sen tuomassa hyvän olon tunteessa, joka saadaan aikaan n. 50-asteisessa saunassa tehtävillä simppeleillä joogaliikkeillä. Aiempaa joogataustaa ei vaadita. Lajin on kehittänyt suomalainen Tiina Vainio. Mikä tärkeintä, lajilla on tarkat laatukriteerit: mitä tahansa jumppailua kuumassa huoneessa ei voi nimittää saunajoogaksi, vaan ohjaajan on pätevöidyttävä ja kouluttauduttava saunajoogaan voidakseen pitää tunteja. Useissa suomalaisissa kuntokeskuksissa lajia voi jo kokeilla. Turussa mm. Elixialla on ollut tiiviitä kursseja lajista.


Saunajoogan parista matka jatkui Saunasydän-myymälään, joka on erikoistunut saunatuotteisiin. Saimme muun muassa todistaa dreijauksen jaloa taitoa. Siihen vaaditaan taitoa & kärsivällisyyttä...
...mutta kärsivällisyys palkitaan! Tässä yksi valmiista tuotteista.


Retken viimeisenä etappina oli Varjolan tila, joka sijaitsi aivan kosken kyljessä.

Varjolan vanhasta navetasta on kuoriutunut tyylikäs ravintola. Varjolan tilan liiketoimintaa on keskittynyt kokonaisvaltaisten matkailupalveluiden tarjoamiseen: majoitus, ohjelma, aktiviteetit ja herkullinen ruoka. Tila työllistää ympärivuotisesti 14 työntekijää ja kiireisimpänä kesäsesonkina tuplasti väkeä. Useat palveluista tuotetaan yhteistyössä alueen muiden palveluntarjoajien kanssa. Alueen yhteishenki ja saumaton yhteen hiileen puhaltaminen ovat hengästyttävän hyvällä tasolla - ainakin näin ulkopaikkakuntalaisen silmin!


Pääsiäisnoita tai -pupu oli selvästi jo ehtinyt tehdä taikojaan Varjolassa...



Paikka oli todella hyvällä maulla restauroitu ja somistukseen oli selvästi panostettu. Siitä vastaa tilan emäntä Inkeri. Hänen mukaansa kesäisin kaikki somistekukat saadaan tilan omasta puutarhasta. 
Kasvimaalta tuodaan myös tuoreet yrtit ravintolan pöytiin. Varjolassa kävijä saa nauttia lähi- ja luomuruuasta, joka tarjoillaan todella sympaattisessa miljöössä.
Labyrinttipeli Varjolan pihalla haastoi koordinaatiokykyä ja sai vatsalihakset kipeiksi nauramisesta!

Retkien ja seminaarin jälkeen minulle jäi vielä pari tuntia aikaa pyöriä Jyväskylässä ennen junan lähtöä, joten poikkesin Jyväskylän Taidemuseoon. Tarjolla oli Suomen taidegraafikoiden teoksia, Uusi kubismi -näyttely, joka sisälti muun muassa valokuvaa, videota sekä iPadilla taiteiltuja Mikko Ijäksen upeita taideteoksia. 

Hauska idea oli se, että grafiikkatyöt oli ripustettu autenttiseksi sisustettuun 60-luvun kotiin. 
 Salaperäinen muusikko Pasi oli majoittunut yhteen näyttelyn huoneista. Sain pienen sätkyn mennessäni tuonne huoneeseen, sillä luulin nukkea ensin todella oudoksi ihmiseksi. Siellä se Pasi vaan soitteli kaikessa rauhassa kitaraansa ja lauloi. Minulla on toisinaan pitkät piuhat, mutta  lopulta tajusin, että kyseessä on vain friikki nukke ja kitaransoitto sekä lallatus tulivat nauhalta. 
Vessahuumoria Taidemuseon seinillä.
Museon alakerrasta löytyi näyttelyistä ehkä mielenkiintoisin, Checkpoint Leonardo, joka tutkii tieteen ja taiteen vuorovaikutusta. Vaikuttavin teoksista oli mielestäni tämä Päivi Hintsasen luomus (kuva alla), jossa hän oli testannut miten eri aineet reagoivat keskenään ja kuinka kauniita värejä niistä voikaan sattuman kautta syntyä. Salaperäistä kauneutta purkissa! Hintsanen tunnetaan taidekentällä etenkin pigmenttimustevedoksistaan ja mediateoksistaan. Hän myös ylläpitää maailman laajinta väriteemaista artikkelisivustoa





Kotimatkalla junassa kertailin päivän tunnelmia ja ajatuksia. Päivän mittaan käsitykseni ystävällisyyden, avoimuuden ja aidon läsnäolon merkityksestä vahvistui entisestään. Saan olla ylpeä siitä, että Suomi on näin omaleimainen ja hieno maa.




2 kommenttia:

  1. Oli onnistunut reissu. Osallistuin toiseen retkeen ja kiersimme mm. lähiruokatiloja. Hienoja maisemia, herkullista ruokaa ja paljon tekemistä. Lomailijan unelmakohde.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! Suomesta löytyy todella paljon kätkettyjä aarteita ja helmiä, jotka pitää vain löytää.
      Usein myös kotikulmilta saattaa löytyä ihania uusia juttuja, kun pitää silmät avoinna.

      Poista

Voit kommentoida ajatuksia omalla nimelläsi, kirjautuneena käyttäjänä tai anonyyminä.