16.3.2013

Ei ihan tavallinen työhaastattelu - rekrytointi yritysmielikuvien luojana

Heinekenilla on asenne kohdillaan rekrytoinnissa.
Mitenköhän olisin itse reagoinut haastattelijan pökertyessä kesken haastattelun?
...Onneksi olen käynyt ensiapukurssin.





Yritykset ovat hoksanneet, että rekrytointia on mahdollista hyödyntää markkinointitoimenpiteenä. Yhä enenevässä määrin näyttäviä rekrytointikampanjoita käytetään yritysimagon boostaukseen ja mielikuvien luomiseen . Rekrytointi luotsaa vahvasti yrityksen tulevaisuutta ja tarjoaa organisaatiolle mahdollisuuden löytää täysin uudenlaisia resursseja ja  samalla tilaisuuden kehittää työyhteisöä.

Suomessa toteutetuista, mediajulkisuutta niittäneistä rekrytointitempauksista ovat vahvimmin mieleeni jääneet nämä kolme: Energialähettiläs, Hotellinukkuja ja Apupoika Antero. Kampanjoissa ei ole haettu projektipäällikköä viideksi vuodeksi, vaan trendinä on ollut löytää kesäkaudeksi työntekijä näyttävän mediajulkisuuden saattelemana. Kaikkia kolmea työtä on hehkutettu superlatiivein: kesätyöpaikka vailla vertaa,  Suomen paras kesätyö ja kaupungin paras työpaikka. Yhteistä on myös se, että hakijalta on vaadittu some-osaamista, vahvaa ulospäinsuuntautuneisuutta ja myös itse asian osaamista. Rekrykampanjoiden jälkeen huomio on suuntautunut rekrytoidun henkilön tuottamiin sisältöihin.

TOP 3

1. Vaasan Energiateollisuus: Energialähettiläs

Vaasan seutu etsi kesäksi 2012 energialähettilästä, joka tutustuisi alueen energia-alan yrityksiin "sisäpiirin näkökulmasta" ja raportoisi kokemuksistaan. Kampanjaan panostettiin 150 000 euroa ja kampanjalla kerättiin medianäkyvyyttä noin 3 miljoonan euron edestä, lukuunottamatta satoja nettiartikkeleita ja pöhinää somessa. Ei huono sijoitus siis. Kampanja onnistui tavoittamaan myös muut tavoitteensa, kuten nostamaan keskustelua energiateollisuuden tulevaisuuden suuntalinjoista. Ja pakko sanoa, valituksi tullut Tuomas Vanhanen osoittautui taitavaksi raportoimaan omista kokemuksistaan.


2. Hotelli Finn: Hotellinukkuja
Tällä viikolla on somessa herättänyt runsaasti huomiota hotellinukkujan pesti, joka kuulostaa varsin letkeältä. Hotellinukkujan työnkuvana on nimensä mukaisesti yöpyä hotelleissa ja kirjoittaa kokemuksistaan Helsingissä laadukkaita blogipostauksia. Mielenkiintoista on nähdä, millainen henkilö duuniin valitaa ja miten hän siitä suoriutuu. Hakuaikaa on aina 30.4. saakka, joten ei muuta kuin klik klik. Mielenkiintoista on nähdä, miten tyylikkäästi  Hotelli Finn hoitaa rekrytointinsa loppuun asti. Uskon, että hakijoita ilmaantuu enemmän kuin tarpeeksi, ja toivon mukaan ilmoituksen laittanut Tio Tikka on varautunut lukemaan hakemukset läpi sekä tiedottamaan hakijoita prosessin etenemisestä...

3. Volkswagen: Apupoika Antero

Kesällä 2011 Volkswagen Hyötyautot etsivät jo kolmantena vuonna peräkkäin humoristisella kampanjallaan Apupoika Anteroa ja Aputyttö Annukkaa. Apurit tulivat työskentelemään logistiikka-alalla, kahdelle eri suomalaiselle pienyritykselle. Ihan onnistunut toteutus, ainakin mediahuomiota saatiin. Kampanjasivulta löytyi vain harmittavasti typoja...




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Voit kommentoida ajatuksia omalla nimelläsi, kirjautuneena käyttäjänä tai anonyyminä.